keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Liikuntaa kaiken aikaa ja ikää

Kaikki tekeminen liittyy toisiinsa.  Liikuntaa ei voi erottaa muista harrastuksista ja tekemisestä.  Liikun koko ajan, paisi silloin, kun makaan sohvalla lukemassa.  Häärään keittiössä, siivoilen, puutarhassa ja pihalla.  Se on liikuntaa vaikka siinä tulee puuhastelluksi muutakin.  Liikun päivittäin hidastempoisesti 2-3 tuntia. Eri asia on tietysti lenkille meno tai muuten liikkuen.  Siinä tempo muuttuu vähän nopeammaksi.  

Toisesta blogistani näkee, että teen kaikenlaista.

  https://puutarhapolunvarrelta.blogspot.com/2023/10/marjaretki-meni-katseluksi.html



Ikä tekee liikunnan haastavammaksi.  Olen välillä kankea kuin kalakukko.  Yllättävän nopeasti kroppa venyy ja voimistuu. Toisina päivinä keho on kankeampi kuin toisina päivinä.  Sitä voi ensin kokeilla pienemmillä liikkeillä ja lisätä jos olo tulee paremmaksi.

Pieniä joogavenytyksiä tehden päivän mittaan saa lihakset venymään, vaikka ei varsinaisesti joogaa harrastaisikaan.

Kuvat ovat vanhasta Voi hyvin lehdestä typistettynä.
Jumppa on aina hyväksi, kaikenlainen jumppa.  Lihaskunto, tanssi, kuntojumppa ja tietysti se venyttely.







Aloin taas syksyllä käydä maanantaiaamuisin kuntojumpassa.  Se on mnulle välillä karvasta, kun olen aamu-uninen.  Jaksaessani nousta ja mennä tulee aina hyvä olo.



Urheilutalon kylmät tilat pistävät jumppaamaan.  Siellä muiden mummokaartilaisten kanssa on sen verran ripeä tahti, ettei ehdi katsoa miten muut selviytyvät.  Tosin se ei ole pelkästään mummoille tarkoitettu, vaan kaikille.  Ajankohta vain on sellainen, ettei päivätyössä kävijät voi sinne tulla.





keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Auringossa lämmintä liikkua

 Aurinko on hellinyt tai kiusannut, riippuen ihmisestä, monta päivää.  Lenkkeilyä ei ole oikein jaksanut suorittaa edes kävellen.  Pyöräilyä juuri ja juuri.  Erittäin kuumaa on olla joissain ulkoilmatapahtumissa.  Sekin tuli nyt koettua Turun lentonäytöksessä.  Ei ollut hääviä seisoskella auringonpaisteessa.  Monet ihmiset olivat varautuneet tuolien kera matkaan, mikä olikin viisasta.  Paljon siellä oli ihmisiä.  Juomista taisi menna pari litraa.





Nyt on ollut pakko liikkua vain kevyesti tai vedessä.  Olin elämäni ensimmäisen kerran vesijumpassa.  Se olikin ihan mukavaa vaikka ei kovin rasittavaa.  Uin siihen päälle muutama sata metriä ja saunaan, jossa olikin ruuhkaa.  Se tuntui oudolta.

Vesi on hyvä elementti kaikenlaiseen liikuntaan.  Koetin järvessä vesijuoksua ilman vyötä ja se oli aika raskasta.  Kesällä voi kokeilla kaikenlaista erikoista liikuntamuotoa.  Talvella sitä kuitenkin palaa samoihin liikuntatapoihin.

Olin katsomassa erikoista uutuutta kesätapahtumassa, järvisählyä.  Siitä ei taida tulla mitään huippusuosittua.  Se oli aikamoista miekkailua.



maanantai 22. toukokuuta 2023

Juoksujalkaa

 Pitkästä aikaa innostuin hölkkäämisestä.  Olin luullut etten enää jaksaisi juosta yhtään, mutta mitä vielä.  Nopeus on hiipunut ja kestävyyskin kai.  Kestävyyttä saa lisää, kun vain harjoittelee.  Ei se ole iästä kiinni.  Vatsalihaksetkin olen talven aikana saanut vahvistumaan jumpan avulla, nyt sitten on vuorossa juoksukestävyys.  Ikääntyvän, niin kuin nuoremmankin on otettava alku rauhallisesti.  Ei se lisää kestävyyttä, kun romahtaa lenkkipolulle mahalleen henki hapatuksessa.  Pienin matkalisäyksin minunkin kannattaa edetä.  Portaat on yksi hyvä tapa liikkua.  Niitä alkaakin olla monessa paikassa.  Siellä ei ketään katso nurjasti jos levähtelee välillä henkeä vetäen.



Tasamaalla hiljaa kiiruhtaen jaksaa paremmin.  Reipas kävelykin takaa hyvän kunnon.  Minä vain olen aina ollut hölkkääjä.  Olen vain luullut, ettei eläkeläisen kunto kestä hölkkäämistä.  Kestää kyllä.   Hölkkäys täristää luitakin sopivasti.  

Monesti olen kuullut viisauden: ei matka tapa vaan vauhti.  Vuorotellen kävelyä ja hölkkää niin voi taivaltaa useamman kilometrin.

torstai 20. huhtikuuta 2023

Hyvinvointilaite käytössä

 Hyvinvointilaite Wello2 on ollut minulla käytössä vasta pari viikkoa, enkä voi sanoa mitä se tekee pitkään käytettynä. Uskoin mainoksiin sen verran, että oli pakko tilata ja kokeilla. Ensimmäiset tuntemukset olivat ihan positiiviset.  Yskäni helpotti parin käytön jälkeen.  En ole allerginen, eikä minulla ole astmaa.  


Luulisin, että laite helpottaa kostuttaen limakalvoja ja vahvistaa keuhkoja.  Liman kertyminen hengitysteihin voi johtua monista asioista.  En osaa sanoa mistä oma vaivani johtuu.  Kaikkea pitää kokeilla jos vaiva helpottuisi.

  https://www.nordicbreathing.com/mista-lima-muodostuu-hengitysteihin

Höyryhengitys on ollut aina hyvä konsti flunssan ja nuhan hoidossa.  Tämä laite on mennyt astetta pidemmälle.  Siinä on vastus keuhkojen vahvistamiseksi.  Sen käyttö pitää olla säännöllistä, jotta se tehoaisi.  Alussa useammin, jatkossa vähän harvemmin.  

Ihmiset ovat erilaisia ja vaivat samoin.  Joku saa apua eri tavalla, kuin toinen.  Vaivoja ei voi vähätellä vaikka ne eivät olisi suuria.  

Wello2 hintaskaala on  aika suuri sen voi saada alle 200€ tai siitä voi joutua maksamaan pitkälti yli 200€.  Minä maksoin 219€.  Onko se paljon vai vähän siitä voi olla montaa mieltä.  Minullekin se oli hivenen liikaa, mutta sain ostettua sen osamaksulla, se ei kirpaise yhdellä kertaa niin paljon.

Nyt on paljon katupölyä ilmassa ja sekin lisää kaikille oireita.  Puhdistava höyryhengitys voi antaa siihenkin avun.  Kun ilma on raikas ja keuhkot puhtaat, on hyvä hengittää.




torstai 13. huhtikuuta 2023

Liikuntaa jaksamisen mukaan

 Laitoin vähän itselleni plussia ja miinuksia liikunnasta ja tavoitteista.  Jossain olen onnistunut, jossain taas olisi vielä kehitettävää.  Koskaan ei saa olla liian tiukka itselleen.  On päiviä jolloin kaikki onnistuu ja taas päiviä, kun ei onnistu mikään.

-  Tavoitteena oli uimalasien käyttöön ottaminen, ei onnistunut.

+ Olen kuitenkin käynyt uimassa aika säännöllisesti.

- Tarkoitus oli liikkua päivittäin, en saanut aina itseäni liikkeelle.

+ 3-4 kertaa viikossa on omasta mielestäni eläkeläiselle hyvä saavutus.

- Venytellä pitäisi päivittäin, en ole venytellyt.

+ Lihaskuntoa olen pitänyt hyvin yllä, myös vatsalihaksia

- Lupasin liikkua enemmän pyörällä,  talvea riitti yllättävän pitkälle.

+  Olen sentään ottanut pyörän jo käyttöön

Kävelyä olen harrastanut ja ihaillut luontoa.  Ihan lähelle lintuja ja kauriita ei pääse, mutta kauempaakin niitä voi ihailla kameran läpi. 


https://www.pori.fi/vapaa-aika/liikunta/liikuntapaikat/uimahallit-ja-rannat/keskustan-uimahalli/

Vatsalihaksia pystyy harjoittamaan lepotuolissakin.  Olen joka päivä nostellut jalkojani vatsalihaksia jännittäen ja jalkoja nostaen 250 kertaa.  Kumma kyllä, vaikutus näkyy viikossa.

https://youtu.be/vyP4TwMDTr0

Luulen, että ikääntyessä lihasten kunto on kaikkein tärkeintä.  Pääsee sängystä ja lattialta ylös jos on sinne tuupertunut.  Ei ole niin tärkeätä jos ei jaksa joka päivä kävellä 10000 askelta tai pyöräillä joka paikkaan.




perjantai 24. maaliskuuta 2023

Pyöräillen

 Pyöräilykausi on alkanut ja olen vienyt pyöräni ulkoilemaan jo muutaman kerran.  En mitään pitkiä lenkkejä vaan ihan hyötypyöräilyä.  Jumppaan ja asioille muuten.  Säät ovat oikulliset tänä keväänä.  Pyörätiet ovat vielä osittain jäässä. Jäiset kohdat ovat vähän ongelmallisia, kun en ole vuosiin harrastanut talvipyöräilyä ja olen tullut hiukan araksi.  En ilman kypärää lähde pyöräilemään ja uusi kypärä on ostettuna.  Auttaa se ainakin tuntemaan jonkun verran turvallisuutta vaikka  muut luut ovat enemmän vaarassa, kuin pääkallo.

Kaatuminen on kova isku päähään voi menettää vaikka henkensä. Pyöräilyssä alapäähän taas kohdistuu jo matkalla aikamoisia vaikutuksia.  Ainakin näin ikääntyvänä pyöräilijänä tuntuu välillä hankalaltakin. Estrogenivoiteet auttavat.  Gynegologi neuvoi käyttämään voidetta myös emättimen ulkopuolella.  Olen kokeillut ja se auttaa jonkun verran. Pyöräilyä en silti lopeta vaan yritän keksiä keinoja haittojen vähentämiseen.  Pehmusteet ja satulan oikea asento voi auttaa.  Vaivat voivat olla nuoremmillekin pyöräilijöille totta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiesitko-pyorailylla-voi-olla-todella-ikavia-sivuvaikutuksia/6504240

https://riinakatainen.fi/gynekologia/pyoraily-ja-ratsastus-hiertavat/

Suomen oloissa säät ovat hankalia.  Vesisateessa pyöräily voi olla virkistävääkin jos on hyvät varusteet.  Olen joskus kateellinen, kun saan kauniita postikortteja etelän maista.  Siellä voi pyöräillä ympäri vuoden hyvissä keleissä.  Koitan lohduttaa itseäni, ettei täällä ole niin paljon tulvia ja myrskyjä.

Tässä kaunis kuva kirsikkapuistosta.  Kevät tulee Japanissa aikaisemmin.  



Ranskassakin on kesäistä melkein koko talven.  Uskon kuitenkin, että Suomessa pyöräteitä on enemmän kuin monessa muussa maassa.  Yksi asia harmittaa.  Ainakin Porista lähtevillä pikateillä on tärinäraitoja, jotka ovat kai autoille turvaksi, mutta pyöräilijöille todella kamalia.




tiistai 21. helmikuuta 2023

Peltohiihtolenkki

 Hiihtokelit ovat olleet todella huonot.  Vettä ja lämmintä säätä on riittänyt.  Haluan lähteä hiihtämään omalta ovelta ja se on ollut mahdotonta.  Eilen sain toteutettua pienen suksimislenkin lähipelloilla.  Olen nimenomaan peltohiihtäjä, hiihto on minulle ulkoilua sukset jalassa.  Latuja ei tietenkään ollut.  Lunta oli aika vähän, joten hiihtäminen onnistui, kun alla oli vähän suojalunta.  Hiihtelin pellonreunaa ja ihmettelin eläinten jälkien paljoutta.  Ne liikkuvat eri aikaan kuin ihmiset.  Rusakot, kauriit ja ketut.  Ihmiset eivät enää tohdi lahteä laduttomille pelloille.  Pitäisi aina olla koneladut.  


Kaupunkien liepeillä on peltoa ja puistoalueita ulkoiluun.  Ei tarvitse lähteä suksia autossa kuljettamaan monien kilometrien päähän.  

Minulla on vielä normaalit voideltavat sukset, joihin sipaisen vähän pitovoidetta ja suihkaisen luistoa päihin.  Ne kuljettavat minua hitaalla vauhdilla eteenpäin.

Olen kyllä haaveillut karvasuksista, mutta ne ovat minulle liian kalliit.  Taidan hiihdellä näillä vanhoilla vielä kauan.  Säät ovat täällä länsirannikolla niin oikulliset.  



Vanha eläjä ja vanhat sukset ne yhteen sopii.  Kummasti ulkona poskiin tuli punaa ja selkään hikivana vaikka en ulkoillut kun sen tunnin, mitä kävelylenkilläkin yleensä viivyn.





 




Ei pahemmin lunta kertynyt pohjiin.  Kiva pieni pakkaskeli ja lumi oli ihan kädellä poistettu.  Sain mielen hyväksi ja mielenkiinto hiihtoon lisääntyi.  Ehkä tällä viikolla toinenkin kerta tuntuisi mukavalta.  

Uinti uimahallissa on ohjelmassa tässä välissä.

torstai 19. tammikuuta 2023

Kävellen kuntoa

 Kävely on uskoakseni vanhin liikuntamuoto, jota kaikki käyttävät.  Toiset vähemmän, toiset enemmän.  Kävelystä saa paljon iloa, kun sen yhdistää asioimiseen ja päivittäiseen liikkumiseen.  Minulla on 6 km kaupunkiin kotoa ja sen käveleminen molempiin suuntiin tuntuu vähän liian raskaalta.  Kyllä sen pystyy kulkemaan, olen senkin tehnyt.  Varsinkin jos toimittaa vielä asioinnit niin se ei ole enää nautittavaa.  Jompaan kumpaan suuntaan kyydissä niin  tuntuu mukavammalta.  Nytkin siitä tuli aika mojova summa askeleita.


Olen normaalissa kävelyssäni asettanut tavoitteeksi 6000 askelta, joka on tämänikäiselle eläkeläiselle tarpeeksi.  Tosin en pääse siihen tavoitteeseen joka päivä.  Joten tälläinen päivä on ihan mukava välillä suorittaa.  

https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikuntalajit-ja-liikkumismuodot/kavely/

Reppu selkään niin pienet ostokset kulkevat mukana.  Suurissa kaupungeissa pääsee kulkemaan hyvin linja-autoilla jonkun matkaa.  Pienemmissä täytyy suunnitella reitti ja aikataulut kuntoon jos haluaa puolet matkasta kulkea kyydillä. 

Täältä Satakunnasta sulivat lumet lähes tyystin.  Onneksi sentään sää kuivui ja asteet painuivat hitusen pakkasen puolelle.  Tänäänkin oli aivan hurjan hieno ulkoilusää.

Tänään on Heikin päivä ja sen mukaan talven selkä katkeaa.  Vanhat uskomukset eivät nykyaikana enää pidä paikkaansa.  

Nykyään voi yllättää minkälainen säätila vaan.  Parempi, kun katsoo ikkunasta ja päättää minkälaiset vermeet pistää päälle.  

Kävellä voi säässä, kuin säässä.  Ainakin jos ei ole lunta esteenä tai tulva vienyt siltaa.







Hermoratahieronta