Rakastan rauhallisia aamuja. Työelämässä kärsin aina aikaisista heräämisistä, koska olen yökukkuja. Nyt herääm puoli kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Nautin aamiaisen ja menen vielä sänkyyn lukemaan päivän lehden, viikonloppuisin paperisena ja muin päivinä puhelimesta.
Suunnittelen päiväni tekemiset suurpiirteisesti. Välillä on menoja, jotka pitää suorittaa. Usein kuitenkin tekemiset ovat harrastuksiani, joita nyt saan harrastaa niin paljon kuin haluan.
Enemmänkin niitä rajoittaa välillä yltyvä laiskuus tai päättämättömyys, mihin ryhdyn ensimmäisenä. Viitsisikö tänään siivota, leipoa jotain, lähteäkö lenkille, kirjoitanko vai luenko kirjaa tai menenkö puutarhatöihin.
Aikaa on koko päivä. Useimmiten teen vähän sitä, vähän jotain muuta. Olen pikkuhiljaa-ihminen. Kaikki tulee tehtyä, pienissä palasissa. Kiire ei ole minnekään. toisinaan sanotaan, että eläkkeellä ne kiireet vasta alkavat. Se on puppua, itse ne kiireet kehittyvät aivoissa.
Saan suunnitella päiväni miten haluan. Siippani toisinaan vaikuttaa osaan päivästä, mutta en anna sen häiritä. Sekin on ihan mukavaa.
Nyt voin hyvällä omallatunnolla katsoa myöhään elokuvia ja sarjoja tai lukea kirjaa.
Päivät soljuvat eteenpäin, vaikka en joka hetki ole säntäämässä tekemään jotain. Vuosi on kulunut eläkkeellejäämisen jälkeen yllättävän nopeasti. Korona on jonkun verran häirinnyt harrastamista. Elämää on jäljellä eläkkeelläkin, toivon mukaan.
Jumpat loppuivat syksyllä, eikä keväällä ole vielä päässyt aloittamaan ainakaan salilla. Sekin tapahtuu netin kautta, niin kuin moni muukin asia.