keskiviikko 23. helmikuuta 2022

100 päivää

 Muutaman vuoden takainen haaste 100 päivää ilman alkoholia on taas alkanut kiinnostaa ihmisiä.   Alkoholin käyttö on vähentynyt vuosi vuodelta.  Tai ainakin se on pienemmän ihmismäärän juomaa.  Suurin osa aikuisväestöstä juo ihan normaalista, niin minäkin, saunaoluen tai muutaman.  Ihmisille ei riitä enää tipaton tammikuu.  On haastettava itseään enemmän.  Minäkin aloitin oman sataseni viikkoa ennen jouluaattoa ja sata päivää tulee täyteen maaliskuun lopulla.  Lakko on enemmän henkinen juttu.  Pystyykö vai ei.  

Ihan hyvin on mennyt ei ole tehnyt mieli saunaolutta, ei edes alkoholitonta.  Sokerittomia limuja ja maustevesiä olen juonut.  Vähäisen juomisen lopettaminen ei tee sitä tai tätä terveyteen, mutta juuri henkinen voima kasvaa.  Pystyy kieltäytymään jostain.  


Liikkeellä on sadan päivän alkoholittomuuden lisäksi, vuoden vaatteiden ostamattomuus ja monta muuta.  Puoli vuotta tai neljä kuukautta olen ollut ostamatta vaatteita, vuosi on ehkä liikaa, kun välillä on harmaata muutenkin.  

Älä osta mitään - päivä on kerran vuodessa.  Ihan hyvä ajatus niille joilla on vaikeata kulkea kauppojen ohi.  Älä ota mitään - päivä voi sopia joillekin.  Kaikki voivat ottaa käyttöön oman älä - päivänsä.  Sen mistä tuntuu olevan vaikea luopua.  Viina, tupakka, huumeet, suklaa, ylensyöminen tai muu ostaminen.  Tavoista on kaikkein vaikeinta luopua.

Pienellä tavaroilla ja syömisellä tulee toimeen tämä kääpiömarsu, joka ei vaadi kuin ruokaa, vettä ja piiloutumispaikan.  Se ei kaipaa edes kavereita.  Ihminen ei tule näin pienellä toimeen, mutta vähällä silti.


Niille ihmisille, joilla on oikeasti alkoholin, huumeiden tai ruuan kanssa ongelmia, toivon apua ja toipumista.  

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Hiihto on hieno laji

Minulla on ihan hyviä maastoja hiihtämiseen, mutta koneladuntekijät eivät täällä ole kovin innostuneita latuja tekemään.  Koulun läheisyyden takia on pellolle ja urheilukentälle tehty latu, jossa koululaiset pääsevät harjoittelemaan.  Tietysti myös minä, joka en pidä mäistä.  Usein hiihtely on mennyt umpihankihiihdoksi tai melkein.  Vaikka jonkunmoinen latu on niin sauvat uppoavat hankeen, eikä sieltä saa tukea.  Hiihto on sen takia aikamoista taapertamista.  Vielä kun ne vähät ladut ovat kävelijöiden ja eläinten etenemisväyliä.  Tietysti voisi pistää sukset autoon ja lähteä 10 km päähän, mutta ei ole halua tehdä sitä, niin täytyy tyytyä hiihtämään näillä.

 


Penkkiurheiluna hiihtoa on myös tullut katsottua.  Ihan hienosti ovat Suomen hiihtäjät, varsinkin Niskaset, ovat suoriutuneet hiihdoistaan.  En yhtään arvostele jos jollakin menee niissä korkeuksissa ja maastoissa välillä huonosti.  Palautuminen on huonompaa ja sairauksiakin on ollut.  Varsinkin harmittaa Ristomatti Hakolan huono tuuri.  Olen hänen hiihtojaan seurannut ihan Hakolan hiihtouran alusta saakka, hän kun on täältä päin.  

Oma hiihto on lähinnä ulkoilua, samoin kuin kävely.  En vaadi enkä halua siihen mäkiä.  Eivät retkiluistelijatkaan kapua mitään mäkiä.  He luistelevat eteenpäin luontoa katsellen.  Merien ja jokien jäät, pellot ja muut tasaiset alueet ovat minun hiihtomaastoani.  Täällä Porissa, kun ei ole aina luntakaan niin asia on hankalampi järjestää.



Mökillä pääsisin hiihtämään järven jäälle.  Toivottavasi lunta riittää vielä kuukauden ajan niin pääsisin sinne hiihtelemään.  Mökki on talvet kylmillään ja aloitamme mökkeilyn vasta maaliskuussa.  

Kuntopolulla