maanantai 14. lokakuuta 2024

Uusi harrastus on korkattu

 Uusi harrastus on aina kiva aloittaa.  Jooga on nyt kyseessä.  Olen ennenkin kotona harjoitellut jooga-asentoja, mutta oikein opetettuna ryhmän kanssa en ole.  Olen nyt muutaman kerran käynyt ja tunnen lihaksien venyneen ja vertyneen edes hiukan.  Hengityksen kanssa tehtynä jooga on vähän haastavaa.  Olen niin alussa tämän harrastuksen kanssa, että en voi kertoa tästä paljonkaan.  Ryhmät ovat yleensä täynnä, ainakin näissä kansanopiston järjestämissä.  Yksityisiltä varmaan löytyy tilaa.  Minä halusin kokeilla lajia ja olin heti valmiina varaamassa, kun aika aukeni.  Olen kyllä pitänyt tästä.  1½ tuntia kerrallaan mennään harjoituksesta toiseen.  Se ei aikana tunnu missään.  Siinä ei varsinaisesti hengästy jos ei ole ihan rapakuntoinen.

Siinä se matto odottaa nurkassa seuraavaa tuntia. Kaikki harrastaminen maksaa, tätä en pitänyt niin kalliina harrastuksena.  12 tuntia syyskaudella 34€ ja tämä matto n.20€.  Pussi oli itsellä ennestään.


Kun edes yhden kurssin käy niin siitä voi ammentaa pitkän aikaa.  Tietysti olisi hyvä jatkaa ryhmän kanssa eteenpäin.  Minulla on kuitenkin kuntojumppaharrastus ennestään.  Halusin vain saada hitaampaa ja venyttävämpää liikuntaa sekaan.  

Jos on vain voimakasta ja nopeaa liikuntaa niin lihakset menevät jumiin.  Ehkä tästä joogasta saa lihaksiin sen verran rentoutta, ettei tarvitse mennä hierojalle.

Kävelykin on hidasta ja rentouttavaa liikuntaa.  Ulkona on hienot ruskanäkymät joita kannattaa mennä ihailemaan.




perjantai 2. elokuuta 2024

Saavutuksia ne ovat pienetkin saavutukset

 Se tunne, kun huomaa kuntonsa parantuneen ja pystyy hölkkäämään lenkin pysähtymättä.  Saavutuksena sitä pidän vain minä yksin, mutta mitä väliä sillä on.  Itselleni minä vain olen vastuussa, enkä Suomen kansalle.  Niin kuin nyt Pariisissa suomalaiset urheilijat.  Koskaan ei kannata luovuttaa tavallisen kuntoilijankaan.  Näitä polkuja ja paljon muitakin olen tallannut vuosikymmeniä.  Joskus hyvässäkin kunnossa, mutta huonommassakin.




Minulle hölkkä ja kävely ovat olleet ne parhaat liikuntamuodot.  Kaikenlainen muu liikunta on mukavaa ja liikun paljon muutenkin.  Kun yksin liikkuu metsässä tai tiellä niin siinä hetkessä en kaipaa mitään.  Odotan sitä hyvän olon tunnetta lenkin jälkeen.  En tiedä mihin sitä voisi verrata.  Jokainen, joka on liikkunut, tietää tunteen.  Saunassa käynti antaa saman tunteen.

https://kuntoplus.fi/treeni/treenimotivaatio/viisi-upeaa-tunnetta-treenin-jalkeen


Sateessa ulkona liikkuminen on ihan yhtä mukavaa, kuin poudalla.  Ukkosen tullessa pitää vähän odotella.  Sateella on enemmän happea ilmassa.  Kastuminen ei haittaa, onhan sitä muutenkin hiestä märkä.

Liikkumisen ihanuutta haluan ylistää.  Niin kauan kuin pystyn liikkumaan niin elämä on hauskaa.  Jos liikuntakykyni menisi niin toivon löytäväni jotain yhtä mukavaa.  Toivottavasti joku kantaa minut edes saunaan.


maanantai 8. heinäkuuta 2024

Maidoton ruokavalio

 Olen opetellut muutaman viikon ajan taas maidotonta ruokavaliota ja kokeillut minulle maistuvia tuotteita.  Ne nimittäin eivät ole läheskään kaikki minun makuuni.  Soijatuotteista pidän marjan  ja hedelmän makuisista tuotteista, missä häivytetään soijan makua.

Ei minulla ole laktoosivaivaa.  Olen sitä mieltä, että liika maitotuotteiden syöminen lisää liman muodostumista.  Olen huomannut oloni vähän keventyneenkin, ehkä se johtuu maitorasvan syönnin vähentymisestä.


Kaurajogurteista en välitä.  Kookosjogurtti  maustamattomana on yllättävän hyvää. 


Toisaalta taas kauramaito on neutraalin makuista ja olen sitä käyttänyt ruokajuomana.

Myös pöytäkalja on hyvää.  Samoin tietenkin mehu ja vesi.








Vaniljan makuinen soijamaito sopii hyvin kiisseleiden kanssa nautittavaksi, varmaan olisi mämminkin kanssa hyvää. Kiisselit ja vispipuuro onkin hyvä lisä maidottomaan ruokavalioon.








Kaikesta ei tarvitse luopua jos ei ole mitään vaivaa. Minä en ole vielä voinut luopua maitotilkasta kahviin ja voista leivän päällä.  Samoin syön yhden tai kaksi juustoviipaletta päivässä.

Tumma suklaa on maidotonta, joten sitä voi syödä.

Kauramaitoa olen käyttänyt leivontaan ja kaurakermaviiliäkin löytyy.  Kaikesta löytyy joku samankaltainen tuote.


Kukaan ei voi toisen puolesta sanoa mitä voi syödä tai saa syödä.  Itse täytyy kokeilla mikä maistuu.  Voihan sitä palata vanhaan valioon jos siltä tuntuu.  Olen kokeillut kaikenlaisia ruokia ja joitakin ruokavalioitakin.  

Leivästä en voi luopua, enkä perunasta.  Olen ennenkin koittanut luopua maidosta, silloin tein varmaan siitä liian ankaraa itselleni.  Nyt se voi onnistua.


sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Hölkkää taas opettelemaan

 Olen talven ajan jumpannut, uinut ja käynyt kuntosalilla.  Nyt keväällä kuulin polkujen kutsun.  Huomasin, ettei olekaan niin helppo juttu lähteä hölkälle, vaikka olenkin liikkunut kolme kertaa viikossa.  Hölkkä on raskas laji.  Se oli ihan pakko aloittaa aika kevyesti.  En havitellutkaan mitään monen kilometrin yhtäjaksoista lenkkiä.



Keksin laskemalla tehtävän harjoituksen.  Sillä pystyy hiukan huijaamaan itseään.  Aloitin laskemalla hitaasti 60:n n. 2askelta/1 4 askelta/2.  Sama hölkäten.  Jo seuraavalla kerralla nostin 60+70.  Nyt olen 60+90.  Tällä systeemillä jaksaa kiertää ihan kiva pituisen lenkin.

Kunnosta riippuen voi aloittaa kuinka alhaalta vaan.  Pikkuhiljaa juostava matka lisääntyy.  Kenties voi jossain vaiheessa jättää kävelyn pois.  Jos oikein kovalle ottaa voi pysähtyä välillä tai ottaa enemmän kävelyaskelia.

Kenties ei haluakaan polulle vaan haluaa lenkkeillä kaupungilla, mikäs siinä.  Siellä on myös mukavat näköalat.



keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Etureiden revähdys

 Kuka uskoisi eläkeläismummon saavan etureitensä revähtämään kotona.  Minäkin uskon nyt sen kokeneena.  Lihakseni olivat hyvässä kunnossa.  Syytä tapahtumaan en tiedä, liian vähän venyttelyä, ikä.  On mahdoton sanoa.  Kipeä puuduttava kipu levisi nivusesta reittä pitkin alas, kun potkaisin jalan suoraksi lattialla istuttuani jalan päällä.

Pienikin loukkaantuminen siirtää ja pysäyttää suunnitelmia.  Olen nähnyt juoksijan yht´äkkiä pysäyttävän juoksunsa radalla.  En oikein tiennyt mitä tehdä.  Jalka oli kipeä ja nukkumisesta ei oikein tullut mitään.  Särkylääkkeitä kului enemmän, kuin 10 vuoteen tätä ennen.  Lääkäristä hain lisää viikon kärvisteltyäni, että sain nukutuksi.


Lääkärikään ei ollut varma muusta, kuin ettei se ollut venähdys vaan viittasi revähdykseen.  Kuvaa ei otettu, ainakaan vielä.  Nyt on kulunut yli viikko ja vielä on paranneltavaa olossa.  

https://www.mehilainen.fi/urheilu-mehilainen/reisilihasrevahdys

Yritin vähän sitoakin lihasta, mutta eihän se pysynyt.  Kaikki tietämykseni mukaan olen tehnyt helpottaakseni kipua.  En soisi tällaista tapahtuvan kenellekään.  Olen lukenut tällaista tapahtuvan liukastumisenkin takia.  Miksei sitten kotona lattialla.

Vahvempitehoisen lääkkeen avulla olen saanut sentään nukuttua.





Kukaan ei varmaan osaa ennusta aikaa, kuinka kauan paraneminen kestää.  Nyt olisi varmaan tämän kokemuksen jälkeen huomioitava lihaksen venyttely ja kuntoutus eikä vaan vahvistaminen.





Hermoratahieronta