perjantai 20. maaliskuuta 2020

Tautinen kevät

En haluaisi mainita sitä k-sanaa, jota on nyt tuhkatiheästi mainittu uutisissa, tiedonannoissa ja muissa median lähetyksissä.  Kun asia tai tieto on jatkuvasti näkyvillä se alkaa kyllästyttää, vaikka kuinka olisi tärkeää.  Sota sairautta vastaan on ehdottomasti oikein, ei kahta sanaa siitä.  Nyt voi käydä kuitenkin kuin tiedotustaululle, kun siinä on liikaa tiedotteita osa häviää alle.  

Olen itse pysynyt terveenä, vielä ainakin.  En ole yli 70-vuotias, joita nyt kovin kehotetaan pysymään kotona.  Töissä olen vielä hetken verran, sairaalassa, jossa ei ole nähty vielä kovin paljon tähän tautiin sairastuneita.  Siihen sielläkin varaudutaan.  Kaikki kiireettömät käynnit on poistettu ja käsidesiä käytetään vielä enemmän kuin ennen.  Tosin sairaalassa ei välttämättä sairastu, paljon enemmän sairastutaan matkaillessa tai kauppojen käytävillä.  




Ulkoilua ei ole onneksi vielä kielletty.  Yksin voi pistää tossua toisen eteen ja miksei hyvän kaverin kanssa.  Porukkaa pitää välttää.  Minullakin loppui hyvin alkanut jumppaharrastus.  Nyt voi jumpata vain ulkona tai oman olohuoneen lattialla.  Mökillekin voi mennä jos se ei ole kovin pitkällä.  Voi lähteä avoimille pelloille hengittämään raikasta ilmaa ja poimia pajunkissoja.  


Hallitus yrittää varmaan kaikkensa taudin nujertamiseksi.  Itsekin voi jotain tehdä.  Yleiskunto hyväksi, vitamiinit avustamaan, silloin mahdollinen tautikin voi olla helpompi sairastaa.  

Tauti on kaikille erilainen.  Perussairauksia sairastavat ovat kaikkein kovimmilla.  Hauraat vanhukset eivät myöskään kestä vaikeaa tautia.  Tosin monet hyväkuntoiset seitsemänkymppiset ovat paremmassa kunnossa kuin rapakuntoiset keski-ikäiset.  
Ketään ei ole ihan turvassa, en minäkään, vaikka en paljon sairastakaan.  Odotan kesää nyt vielä paljon enemmän.  Kenties tauti on siihen mennessä pyyhkäissyt yli Suomen ilman suuria vaikeuksia. 😷