Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2023.

Hyvinvointilaite käytössä

  Hyvinvointilaite Wello2 on ollut minulla käytössä vasta pari viikkoa, enkä voi sanoa mitä se tekee pitkään käytettynä.  Uskoin mainoksiin sen verran, että oli pakko tilata ja kokeilla.  Ensimmäiset tuntemukset olivat ihan positiiviset.  Yskäni helpotti parin käytön jälkeen.  En ole allerginen, eikä minulla ole astmaa.   Luulisin, että laite helpottaa kostuttaen limakalvoja ja vahvistaa keuhkoja.  Liman kertyminen hengitysteihin voi johtua monista asioista.  En osaa sanoa mistä oma vaivani johtuu.  Kaikkea pitää kokeilla jos vaiva helpottuisi.    https://www.nordicbreathing.com/mista-lima-muodostuu-hengitysteihin Höyryhengitys on ollut aina hyvä konsti flunssan ja nuhan hoidossa.  Tämä laite on mennyt astetta pidemmälle.  Siinä on vastus keuhkojen vahvistamiseksi.  Sen käyttö pitää olla säännöllistä, jotta se tehoaisi.  Alussa useammin, jatkossa vähän harvemmin.   Ihmiset ovat erilaisia ja vaivat samoin.  Joku saa apua eri tavalla, kuin toinen.  Vaivoja ei voi vähätellä vaikka ne eivä

Liikuntaa jaksamisen mukaan

  Laitoin vähän itselleni plussia ja miinuksia liikunnasta ja tavoitteista.  Jossain olen onnistunut, jossain taas olisi vielä kehitettävää.  Koskaan ei saa olla liian tiukka itselleen.  On päiviä jolloin kaikki onnistuu ja taas päiviä, kun ei onnistu mikään. -  Tavoitteena oli uimalasien käyttöön ottaminen, ei onnistunut. + Olen kuitenkin käynyt uimassa aika säännöllisesti. - Tarkoitus oli liikkua päivittäin, en saanut aina itseäni liikkeelle. + 3-4 kertaa viikossa on omasta mielestäni eläkeläiselle hyvä saavutus. - Venytellä pitäisi päivittäin, en ole venytellyt. + Lihaskuntoa olen pitänyt hyvin yllä, myös vatsalihaksia - Lupasin liikkua enemmän pyörällä,  talvea riitti yllättävän pitkälle. +  Olen sentään ottanut pyörän jo käyttöön Kävelyä olen harrastanut ja ihaillut luontoa.  Ihan lähelle lintuja ja kauriita ei pääse, mutta kauempaakin niitä voi ihailla kameran läpi.  https://www.pori.fi/vapaa-aika/liikunta/liikuntapaikat/uimahallit-ja-rannat/keskustan-uimahalli/ Vatsalihaksia pys