perjantai 29. toukokuuta 2020

Eksyminen metsään

Todella tehokas liikkumistapa on mennä metsään missä ei ole kunnon polkuja ja ojia joka kymmenen metrin päässä. Tehokas liikkuminen ei ollut minulla ensisijainen tarkoitus, kun lähdin käymään, ei niin tutussa paikassa, mutta olen siellä ennenkin käynyt. 



Sinnepäin meni ihan hyvin.  Ihastelin metsää ja pääsin aika vaivattomasti paikkaan johon olin menossa. Paikka on Vähäjärvi, joka ei ole oikein järvi lainkaan.  Kun katsoin Googlemapista sijaintia jälkeen päin, oli hyvä, että suuntavaisto jotenkin pelasi, enkä lähteny toiseen suuntaan





Olisi pitänyt mennä samaa reittiä takaisin, olin liian itsevarma, enkä mennyt.  Olin mennessäni ylittänyt vain yhden ojan, nyt olin mennyt jo toisen yli ja tiesin olevani väärällä reitillä.  Kuinka metsä voikin näyttää samanlaiselta joka puolella, varsinkaan, kun en ole mikään suunnistaja.

Kuljin taas vähän matkaa, eikä tie tullu näkyviin.  Aloin jo olla vähän hermostunut, eikä metsä näyttänytkään enää niin kauniilta.

Onneksi olin ottanut kännykän mukaan ja sain siitä esiin kartan.  Metsätiellä, josta olin mennyt metsään, ei ollut nimeä, mutta laitoin seuraavan tietämäni kohteen.  Sitten löytyi tien pää.  Ei se mistä olin lähtenyt vaan seuraava.  Olin vähän hämmentynyt, miten voi mennä niin eksyksiin pienellä alueella.

Seuraavalla kerralla kannattaa varmaan ladata jo valmiiksi maastokartta esiin.  Tai pysyä merkityillä reiteillä tai säilyttää näköetäisyys mökkiin.  Viimeinen mahdollisuus olisi ollut soittaa apua mökkiin jääneeltä.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Pitäisi tehdä kaikkea terveyden eteen

Terveysohjelmissa toitotetaan:  Pitäisi alkaa terveellinen elämäntapa.  Se on kaikkien tiedossa mitä pitäisi syödä ja mitä ei pitäisi syödä.  Miten sellaiseen pääsee?  Kesä ja grillikausi on tulossa, makkaraa kuluu.


 

 
Ruuasta saa niin paljon mielihyvää.  On vaikea kieltäytyä, kun kuola valuu jo herkkujen ajattelemisesta.  Suklaahyllyn ohi meneminen ja tuoksujen haistaminen saa veden herahtamaan kielelle.  Mainoksissa tarjotaan kaloripitoisia herkkuja.  Ruokaohjelmia tulee tuhkatiheään.  Onkohan kenellekään muulle tullut nälkä, kun katsoo lihavien ihmisten laihdutusohjelmia tai esim. Burgerimies Euroopassa.  Pitäisi lopettaa kokonaan television katsominen.


Tämän on joku muukin huomannut.  Televisio-ohjelmia on varmaan vaikea keksiä aina uutta.  Huonolla itsekurilla on vaikeaa kieltäytyä herkkujen syömisestä.  Ei se ole pelkästään lihomisen pelkäämistä, kaikki muut ongelmat seuraavat liiasta kaloripitoisten ruokien ja juomien nauttimisesta.

Mietin keinoja ruokamäärän vähentämiseen tai jotain muita konsteja.
  • Mielenkiintoinen harrastus, mihin ei liity ruoka.
  • Syöminen jossain muualla, kuin kotona.
  • Puolen päivän paasto 
  • Ottaa ruokalista netistä, eikä lipsu siitä.  
Kaikenlaista sitä miettii, kun useimmiten ruokaa tulee syötyä paljon ja vääränlaista.  Salaatti ei aina maistu, mutta makeiset kelpaavat koska vaan.  Ruoka on aina pop.  Kotikasvatuksessa jo kehoitettiin syömään lautanen tyhjäksi.

Eläimet ne eivät mieti lihomista, vain ravinnon saanti tarpeeksi elämiseen.  Niiltä voisi ottaa oppia. 


 
Laihtumiseen tai terveelliseen elämäntapaan on helpot ohjeet.  Ne vain ovat välillä vaikeasti toteutettavia.  Hidastunut aineenvaihdunta tekee siitä vielä vaikeampaa.  Ei voisi oikeastaan syödä mitään, kun ruoka viipyy kropassa puolet pitempään kuin ennen.  En ole vielä lihava omasta mielestäni, mutta kiloja lisääntyy yllättävän nopeasti.

Olen luonteeltani iltasyöppö ja laiskuri silloin tällöin.  Siinä on sitkeä vitsa väännettäväksi.  Kokeilen nyt tällä hetkellä itselleni salliman kahvileivän syömistä jo ruuan jälkeen päivällä ja iltakahvi ilman pullaa.  Kaikki vähentäminen on kotiin päin.