Lunta sataa, lumi sulaa, räntää sataa, vettä tulee. Talvet ovat olleet mustan puhuvia viime vuodet, ainakin Satakunnassa. Pimeyttä riittää. Autosta päin huomaa miten huonosti tummavaatteiset ihmiset erottuvat mustasta taustasta.
Moninkertainen vaaratilanne tulee, kun juoksija tai pyöräilijä kiirehtii auton eteen. He ovat varsinaisia itsemurhakandidaatteja. He luottavat liikaa katuvaloihin. Parempi olisi pysähtyä hetkeksi tien viereen ja katsahtaa molempiin suuntiin. Ei niin kiire ole koskaan.
Pimeällä lenkkeily on välillä vaarallista, mutta mukavaa. Lämmintä kun on niin ei palele, eikä tarvitse koota päälleen montaa vaatekertaa. En ihan metsään lähtisi lenkille pimeässä, siellä voi eksyä. Pimeässä tututkin paikat tuntuvat oudoilta. Valaistuilla kaduillakin kulkiessani katselen ympäristöä. Ajatuksissani voisin kulkea väärää reittiä.
Otsalamppu ja heijastimet ovat turvallisuuden tae. Pyörällä liikkuessa valot ovat tärkeät. Olen viimein totutellut käyttämään heijastinliiviä kävelylenkeillä. Pyöräilykypäräkään ei tunnu enää lapselliselta pyöräillessä. Miksi henkeä turvaavat asiat voivat ensin tuntua turhilta.
Pimeys lisääntyy vielä kuukauden. Eikä senkään jälkeen heti paljon valkene. Liikunta auttaa pimeyden kestämisessäkin. Jos jään sisälle kököttämään pimeän pelossa, menen ihan henkisesti kaamokseen. Olkoon kaamos tai mikä vaan ulos on päästävä muutaman kerran viikossa.