Päkiä - vai kanta-askel

Kumpi askellus on parempi?  Olen tottunut juoksemaan päkiäaskeleella, se tuntuu kevyemmältä.  Kokeillut olen kanta-askellustakin, mutta se tuntuu ainakin vielä tössyttelyltä tai hiipimiseltä. Pitkän matkan hölkässä tai ratajuoksussa kanta-askel on asiantuntijoiden mukaan voimia säästävää.  Minä en kovin pitkiä matkoja enää juokse tietä pitkin.  Maastossa mäkiä hölkätessä päkiäaskel on mielestäni parempi.  

Kuntosalilla olen tänä syksynä juoksumatolla kokeillut kanta-askellusta.  Ääni askeltaessa on hiljaisempi.  Juoksuaskeesta johtuen eri lihakset ja jänteet ovat käytössä.  Kuten seuraavassa artikkelissa kirjoitetaan.  Siinä pohditaan eri juoksutyylejä ja -tapoja.

https://yle.fi/uutiset/3-9238118

Kenties parasta kuntoilijalle olisi hölkätä molemmilla tavoilla vuorotellen, joutuisi useampi lihasryhmä koetukselle.  Pääasia kuitenkin on, että lähtee lenkille.

Kävelystä kaikki lähtee liikkeelle.  Kävelyssä kanta-askel on normaali etenemistapa.  Tuntuisikin hassulta päkiöillä kävellä. 

 Jossain vaiheessa tuli käyttöön termi voimakävely.  Se ei ole varsinaisesti kilpakävelyä vaan reipasta kävelyä johon otetaan kädetkin mukaan.  Jos ei pysty juoksemaan tai hölkkäämään voi lähteä reippaalle kävelylle omien voimien mukaan.

  https://mielenihmeet.fi/voimakavelyn-vaikutukset-mielenterveyteemme/

Marraskuusta voi nauttia, kun ei anna ilmojen masentaa.  Ulkona on paljon katsottavaa.

Isäni, penkkiurheilija ja kalamies

Nyt jo edesmennyt isäni oli intohimoinen penkkiurheilija ja kalamies.  Hän ei lähtenyt katsomaan otteluja tai muutakaan urheilua, mutta seurasi televisiosta lähes kaiken mitä tuli, toiset kahteen kertaan.  Viimeisinä aikoina hän ei pystynyt jääkiekosta seuraamaan enää kolmatta erää jos oli tiukkaa, otti niin sydämestä.  

Kalastaminen oli hänellä myös verissä.  Tuli kalaa tai ei niin vesille oli päästävä.  Kesällä veneellä ja talvella pilkille.  Ahvenia ja haukea tuli syötyä useita kiloja minunkin lapsuudessani.  Hyvältä ne maistuvat vieläkin suussani, joten oppi on mennyt perille.

Jaan penkkiurheilun lisäksi isäni kanssa innostuksen lukemiseen.  Hän oli siinäkin mestarisluokkaa,  määrässä ainakin.  

Kirjoitin pari vuotta sitten isästäni toisenkin kirjoituksen, jonka laitan tähän.  Vaihdoin vaan päivämäärän.  Olen edelleen samaa mieltä:

Isänpäivä

Isänpäivänä en voi enää lahjaa isälle antaa, muistella voin.  Isänpäivää vietetään monessa maassa.  Juhlapäivä on puoli vuotta äitienpäivän jälkeen.  Tänä vuonna päivä on 11.11 

    Isäni oli vaatimaton ja työteliäs mies, johon luottivat muutkin kuin perheenjäsenet.  Häntä ja montaa muuta isää kuvaa oivasti Anna-Liisa Rekolan runo.

Menestys ei häntä tärvellyt,

koska hän ei menestynyt,

rikkaus ei,

koska hän ei ollut rikas,

eikä köyhyys,

koska hän ei ollut köyhä.

Liika tieto ei sekoittanut päätään

koska sitä ei ollut.

Kuin koira veräjästä

hän livahti taivaanportista sisälle.

Pyhä Pietari vilkaisi perään ja sanoi,

menköön nyt,

hyvä ihminenhän se oli.

Isäni oli tavallinen suomalainen mies, rehti ja rehellinen.  Hän yritti opettaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen samaa.  50-luvulla muutto Poriin antoi minulle mahdollisuuden syntyä porilaiseksi.  Porin kaupunki antoi työn ja perheelle asunnon.