keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Kahvakuula sisäliikuntana

 Kahvasta kiinni ja tempomaan.  Lumiset ja vähän huonot kelit saavat tarttumaan vanhoihin tapoihin liikkua.  Nyt ei ole vielä tarpeeksi hiihtokelejä näin sunnuntaihiihtelijälle.  Sisäjumppaa ja kahvakuulaa.  Olen kuulailua pitänyt vähän tylsänä liikuntamuotona. Nyt löysin netistä mukavan sarjan, jota varmaan harjoitan seuraavankin kerran.

Hänellä näytti olevan paljon painavampi kuula, kuin minulla, mutta jokainen voimiensa mukaan.  Minulla on vain 4 kg kuula.  Se riittää minulle kovin hyvin aloitukseen.



Jos vain olisi tilaa niin haluaisin juoksumaton.  Sitä voisi hyödyntää rospuuttoaikana.  Turha sitä on silti murehtia.  Kyllä minä liikun paljon ulkonakin, säiden salliessa.  

Kahvakuulaan saa monipuolisen harjoituksen jos haluaa ja osaa.  Minulla se on aikaisemmin ollut vain nostelua.  Heilahdukset siihen lisättynä antaa paljon.  Hiki pakkasi pintaan muutaman minuutin kuulaharjoittelun jälkeen.  Lihaskuntoharjoitteluna kuulailu on sopivaa, kun vaan ottaa sen painoisen kuulan, mikä tuntuu itselle hyvältä.  Kai minäkin jaksaisin 12 kg kuulan nostaa muutaman kerran, se ei ole oikein.

Television edessä piti vähän varoa, ettei tule harjoittelu kalliiksi.  Tämä on hyvää liikuntaa seniori-ikäisillekin.  Aloittaessa riittää pienikin paino.  Kuulia löytyy 2 kg asti.  Kunnon lisääntyessä voi nostaa kilomäärää.

Mieluummin harjoittelen yksinäni kotona. Olen itselleni sen verran ankara, että teen harjoitteet niin kuin sanotaan, enkä lusmuile.  Ryhmiäkin löytyy monesta paikasta.  Ne sopivat toisille paremmin.

https://www.foreverclub.fi/kuntosali/kuntosaliohjelma/kahvakuulaohjelma-aloittelijalle/

Hyvää Joulua!




Ei kommentteja:

Kävellen kuntoa