Siirry pääsisältöön

Hyötyä vai ei, lisäravinteet

 Lisäravinteilla haetaan terveyttä ja nuoruutta.  Nuoruutta niillä ei saa, mutta auttavatko ne terveyden ylläpitämiseen tai jopa parantamiseen.  Kokeilin nuorempana niitä silloin tällöin.  Niissä ei ollut mielestäni silloin oikein isoa tehoa.  Johtui varmaan siitä, että olin hyvässä kunnossa jo muutenkin.  Söin hyvin, nukuin ja liikuin.

Nyt vanhempana olen syönyt lähinnä joitakin vitamiinikuureja.  Pitkiä aikoja on ollut, etten ole syönyt mitään.  Ihan sattumalta jostain kaupasta keräsin koriini alennuksella olevaa Piimax-C+ biotiini tabletteja. Ja olen huomannut sillä olevan tehostavaa vaikutusta lihaksiini, jotka ovat olleet harjoituksissa aika väsyneitä.  Kahden viikon käytön jälkeen jaksoin juosta pysähtymättä mäkisen lenkin ja uida vielä päälle.  Olen ottanut vain kaksi tablettia päivässä, kolme on maksimi.  Nuoruutta en nytkään hae vaan pirteyttä ja kestävyyttä jaksaakseni liikkua.  


Muista vaikutuksista en tiedä vielä.  Toivoisin vielä jotain parannusta niveliin.  En tiedä mikä ainesosa oli vaikuttavin.  Kenties vaikutuksia tuli, kun olen ollut vähän heikommassa jamassa.  Tai olen jättänyt ravinnossa huomiotta jonkun ruoka-aineen.  Tiedä näistä sitten.  Ovatko ne uskonasioita vai voiko niihin luottaa.  

Tänään tuli tavoitteeni, sata päivää täyteen ilman karkin ostoa ja syömistä.  Muutaman päivän kuluttua voin kokeilla syödä hiukan suklaata.  Saa nähdä meneekö taas hulinaksi vai osaanko syödä säästeliäästi makeaa.  Vähän on helpottanut suklaan himoa profiil suklaavanukas kerran viikossa.

https://www.terveellisetherkut.fi/2019/09/18/proteiinivanukkaat-makutestissa-11-kpl/

 Kallita ovat kaikki lisäravinteet normaalihintaan.  Kai kauppiaat uskovat, että kenellä on näihin usko ja luottamus ostavat niitä mihin hintaan tahansa.  Katsoin tämän tuotteen normaalihinnan, se oli 14.95.  Minä maksoin 5.95.  Aika paljon on tyhjää väissä.  Ehkä kauppa poisti tuotteen myynnistä ja halusi tehdä sen nopeasti.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilantee...

Etureiden revähdys

  Kuka uskoisi eläkeläismummon saavan etureitensä revähtämään kotona.  Minäkin uskon nyt sen kokeneena.  Lihakseni olivat hyvässä kunnossa.  Syytä tapahtumaan en tiedä, liian vähän venyttelyä, ikä.  On mahdoton sanoa.  Kipeä puuduttava kipu levisi nivusesta reittä pitkin alas, kun potkaisin jalan suoraksi lattialla istuttuani jalan päällä. Pienikin loukkaantuminen siirtää ja pysäyttää suunnitelmia.  Olen nähnyt juoksijan yht´äkkiä pysäyttävän juoksunsa radalla.  En oikein tiennyt mitä tehdä.  Jalka oli kipeä ja nukkumisesta ei oikein tullut mitään.  Särkylääkkeitä kului enemmän, kuin 10 vuoteen tätä ennen.  Lääkäristä hain lisää viikon kärvisteltyäni, että sain nukutuksi. Lääkärikään ei ollut varma muusta, kuin ettei se ollut venähdys vaan viittasi revähdykseen.  Kuvaa ei otettu, ainakaan vielä.  Nyt on kulunut yli viikko ja vielä on paranneltavaa olossa.   https://www.mehilainen.fi/urheilu-mehilainen/reisilihasr...

Uusi harrastus on korkattu

  Uusi harrastus on aina kiva aloittaa.  Jooga on nyt kyseessä.  Olen ennenkin kotona harjoitellut jooga-asentoja, mutta oikein opetettuna ryhmän kanssa en ole.  Olen nyt muutaman kerran käynyt ja tunnen lihaksien venyneen ja vertyneen edes hiukan.  Hengityksen kanssa tehtynä jooga on vähän haastavaa.  Olen niin alussa tämän harrastuksen kanssa, että en voi kertoa tästä paljonkaan.  Ryhmät ovat yleensä täynnä, ainakin näissä kansanopiston järjestämissä.  Yksityisiltä varmaan löytyy tilaa.  Minä halusin kokeilla lajia ja olin heti valmiina varaamassa, kun aika aukeni.  Olen kyllä pitänyt tästä.  1½ tuntia kerrallaan mennään harjoituksesta toiseen.  Se ei aikana tunnu missään.  Siinä ei varsinaisesti hengästy jos ei ole ihan rapakuntoinen. Siinä se matto odottaa nurkassa seuraavaa tuntia. Kaikki harrastaminen maksaa, tätä en pitänyt niin kalliina harrastuksena.  12 tuntia syyskaudella 34€ ja tämä matto n.20€.  Puss...