Siirry pääsisältöön

Liikunta on nykyäänkin hauskaa

Liikunta on erilaista tänä päivänä kuin ennen.  Lapset liikkuivat leikkien kaiket päivät, nyt on treenausta ja harjoitusta.  Samoin se on aikuisillakin.  Liikunta on enemmän suorittamista, kuin halua liikkua.  Oma lapsuuteni suorastaan pursusi ulkoleikkejä ja juoksemista.  Lapsia oli paljon ja aina jollain riitti virtaa leikkimiseen.  Se aktiivisin veti kaikki muut mukaansa.  Sieltä lapsuudesta varmaan lähtee rakkauteni liikkumiseen.  

Nykyisin on vaikeampaa saada lapsia liikkumaan luonnollisesti.  On niin paljon muita virikkeitä.  Kännykät ja tietokonepelit ovat kiinnostavampia, kuin metsään meno kiipeilemään puissa.  Ei liikkuminen ole aikuisille itselleenkään helppoa, kaikenlaisten houkutusten ympäröiminä.

Valinta on aina itsellä, sitä ei kukaan muu tee.  

Kaikista lapsista ei tule huippu-urheilijoita, eikä aikuisista lihaskimppuja.  Pääasia on, että liikunta on kivaa.  On hauskaa viilettää pyörällä teitä pitkin tai kävellä kujia katsellen ympäristöään.  Kaikille löytyy juuri sopiva liikuntamuoto.

Pilvien bongaus tai aaltojen laskeminen, kesäliikkumista parhaimmillaan.  Niissä harrastuksissa on ainakin mentävä luontoon.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilantee...

Etureiden revähdys

  Kuka uskoisi eläkeläismummon saavan etureitensä revähtämään kotona.  Minäkin uskon nyt sen kokeneena.  Lihakseni olivat hyvässä kunnossa.  Syytä tapahtumaan en tiedä, liian vähän venyttelyä, ikä.  On mahdoton sanoa.  Kipeä puuduttava kipu levisi nivusesta reittä pitkin alas, kun potkaisin jalan suoraksi lattialla istuttuani jalan päällä. Pienikin loukkaantuminen siirtää ja pysäyttää suunnitelmia.  Olen nähnyt juoksijan yht´äkkiä pysäyttävän juoksunsa radalla.  En oikein tiennyt mitä tehdä.  Jalka oli kipeä ja nukkumisesta ei oikein tullut mitään.  Särkylääkkeitä kului enemmän, kuin 10 vuoteen tätä ennen.  Lääkäristä hain lisää viikon kärvisteltyäni, että sain nukutuksi. Lääkärikään ei ollut varma muusta, kuin ettei se ollut venähdys vaan viittasi revähdykseen.  Kuvaa ei otettu, ainakaan vielä.  Nyt on kulunut yli viikko ja vielä on paranneltavaa olossa.   https://www.mehilainen.fi/urheilu-mehilainen/reisilihasr...

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin mo...