Siirry pääsisältöön

Kaikki kuntoilu on hyvästä

Kesäloma on pyörähtänyt käyntiin hyvin liikkumisen suhteen.  Olen pyöräillyt, kävellyt, hölkännyt ja uinut.  Uinut olen tosin vasta yhden kerran, kylmillä säillä alkoi kesälomani.  Eilen rohkaisin mieleni ja kävin maauimalassa uimassa.  Lämpötila oli 16-17 plus astetta.  Ei se uintia haitannut, mutta auringossa makoilu ei oikein tuntunut hyvältä.  Talviturkin heittäminen luonnonvesiin on siirtynyt myöhäisemmäksi.  Onhan tässä vielä kesää ja lomaa jäljellä.

Tosi kuntouimarit eivät katso lämpömittaria, eikä säätä.  Heitä maauimalassa näkyikin enimmäkseen.  Lomailijat olivat vähemmistönä.

Aina löytyy tekosyitä liikunnan väistelemiseen.  Minäkin tiedän ne kaikki ja olen käyttänyt jokaista syytä.  On liian kylmä, kuuma, sateista, väsymystä ja suurin syy, laiskuus.  Ajan puutekaan ei ole syy jättää liikuntaa tekemättä.  Pieni venytyshetki kaiken kiireen keskellä ei vie aikaa enempää kuin kahvikupillisen juominen.  

Kuntoilija voi jättää silloin tällöin väliin liikkumiskertoja.  Kunto ei siitä kovin paljon laske, jos välttelyssä ei mene enempää kuin viikko.  Viikon jälkeen on suostuteltava itsensä tekemään jotain kuntonsa ja terveytensä eteen.

Kaikki kuntoilu on hyvästä.  Jokaiselle oman makunsa ja kuntonsa mukaan.  Minun kroppani vaatii rankempaa liikuntaa.  Sitä parempi olo, mitä tiukemmalle laitan itseni.  En yhtään moiti tai halveksu kansalaisia, jotka kulkevat hiljaa ja hissukseen.  Pääasia on liikkuminen.  Kaikille tulee aika, jolloin ei pääse eteenpäin, kuin hiljaa kävellen.  Sitä odotellessa!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilantee...

Etureiden revähdys

  Kuka uskoisi eläkeläismummon saavan etureitensä revähtämään kotona.  Minäkin uskon nyt sen kokeneena.  Lihakseni olivat hyvässä kunnossa.  Syytä tapahtumaan en tiedä, liian vähän venyttelyä, ikä.  On mahdoton sanoa.  Kipeä puuduttava kipu levisi nivusesta reittä pitkin alas, kun potkaisin jalan suoraksi lattialla istuttuani jalan päällä. Pienikin loukkaantuminen siirtää ja pysäyttää suunnitelmia.  Olen nähnyt juoksijan yht´äkkiä pysäyttävän juoksunsa radalla.  En oikein tiennyt mitä tehdä.  Jalka oli kipeä ja nukkumisesta ei oikein tullut mitään.  Särkylääkkeitä kului enemmän, kuin 10 vuoteen tätä ennen.  Lääkäristä hain lisää viikon kärvisteltyäni, että sain nukutuksi. Lääkärikään ei ollut varma muusta, kuin ettei se ollut venähdys vaan viittasi revähdykseen.  Kuvaa ei otettu, ainakaan vielä.  Nyt on kulunut yli viikko ja vielä on paranneltavaa olossa.   https://www.mehilainen.fi/urheilu-mehilainen/reisilihasr...

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin mo...