Mökin ympäristössä on lunta vaikka kuinka paljon. Eipä tullut suksia mukaan, mutta sentään kävelysauvat. Ihan tuntui hiihtelyltä, kun hankikanto oli mitä parhain yöpakkasen jälkeen. Metsässäkin pääsi kävelemään ilman uppoamista. Viikko sitten luvattiin pitkässä säässä, että koko pääsiäinen on pilvinen. Onneksi erehtyivät. Aurinko paistaa ihanasti, eikä ole kovin kylmä. Juuri sopiva sää ulkoiluun.
Läheinen metsätiekin oli juuri aurattu, kuin minua varten. Alkavat ilmeisesti kohta puunkaatoon.
Vaikka yksin on metsässä kulkevinaan niin onhan siellä eläimiä. Minä en nähnyt yhtään, kuulin vain lintujen ääniä. Eikä sitä tiedä missä kuvataan. Ainakin yhden riistakameran näin. En mennyt kovin lähelle.
Minullakin oli kamera matkassa ja kännykkä tietysti. Intouduin selfieitäkin ottamaan. Nauratti itseänikin hulluttelu. Vaikka vanheneminen välillä ylittää sietorajan niin voi sitä näin aurinkoisena päivänä piristyä.
Kevään eteneminen on mielestäni vähän hidasta. Vauhti kiihtyy auringon lämmittäessä enemmän ja lumetkin sulavat.
Ulkoilla voi nyt hyvillä mielin ja kerätä auringon antamaa d-vitamiinia. Säistä ei tiedä kuinka kauan tätä aurinkoa riittää.
Kommentit