Siirry pääsisältöön

Muistamisen koukerot

 Löytämättömät aarteet ovat haluttavimpia.

Ihmisen aivojen toiminta on tavalliselle pulliaiselle käsittämätöntä.  Miten voi unohtaa juuri nähdyn esineen paikan.  Tavara on vilahtanut silmien ohi ja jäänyt johonkin muistilokeroon.  Sitä tapahtuu kaikenikäisille.  Ei voi olla niin, että jokaisella on väliaikainen dementia.  

Unohteleminen on tavallista, kun on kiirettä tai stressiä.  Unohtaminenkin on aktiivista toimintaa.  Turha tieto putoaa pois paremmin kuin tärkeä. 


 
Joskus ajattelu suorastaan säkenöi ja kirjoittaessa paperille ilmaantuu sanoja solkenaan.  Välillä joutuu miettimään jotain sanaa, samoin kuin sanaristikkoa tehdessä.  Yhtäkkiä  se sitten palautuu mieleen jotain muuta ajatellessa.  

Silloin tulee kuviteltua onko jossain pääkopan sisällä sanatakomo, josta tulee sana tehtynä, kun se on valmis.  Se onkin mukava paikka.  Siellä häärää olentoja kynät kädessä piirrellen luonnoksia.  Onkohan näin hyvä, vai meneeköhän se näin.  Jossain vaiheessa syttyy lamppu ja sana luiskahtaa valmiina suustani tai kynästä paperille.

Sanantakojat ja ajattelun sorvaajat työskentelevät myös öisin.  Välillä ne ovat silloin vielä oivaltavampia kuin päivällä. Alitajunnan avulla saa ongelmia selvitettyä jos siitä pääsisi selville.

https://askelterveyteen.com/usein-vastaus-loytyy-alitajunnasta-opettele-tutkimaan-sita/


https://www.aivoliitto.fi/aivoterveys/ruoka/naita-ruokia-aivot-rakastavat#af9811ae

Aivot, samoin kuin muu keho vaatii terveellistä ruokaa. Kalaa, marjoja ja kasviksia, niistä on aivojen terveys tehty.  Kahvi ei ole pahaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän