Minulla on ihan hyviä maastoja hiihtämiseen, mutta koneladuntekijät eivät täällä ole kovin innostuneita latuja tekemään. Koulun läheisyyden takia on pellolle ja urheilukentälle tehty latu, jossa koululaiset pääsevät harjoittelemaan. Tietysti myös minä, joka en pidä mäistä. Usein hiihtely on mennyt umpihankihiihdoksi tai melkein. Vaikka jonkunmoinen latu on niin sauvat uppoavat hankeen, eikä sieltä saa tukea. Hiihto on sen takia aikamoista taapertamista. Vielä kun ne vähät ladut ovat kävelijöiden ja eläinten etenemisväyliä. Tietysti voisi pistää sukset autoon ja lähteä 10 km päähän, mutta ei ole halua tehdä sitä, niin täytyy tyytyä hiihtämään näillä.
Penkkiurheiluna hiihtoa on myös tullut katsottua. Ihan hienosti ovat Suomen hiihtäjät, varsinkin Niskaset, ovat suoriutuneet hiihdoistaan. En yhtään arvostele jos jollakin menee niissä korkeuksissa ja maastoissa välillä huonosti. Palautuminen on huonompaa ja sairauksiakin on ollut. Varsinkin harmittaa Ristomatti Hakolan huono tuuri. Olen hänen hiihtojaan seurannut ihan Hakolan hiihtouran alusta saakka, hän kun on täältä päin.
Oma hiihto on lähinnä ulkoilua, samoin kuin kävely. En vaadi enkä halua siihen mäkiä. Eivät retkiluistelijatkaan kapua mitään mäkiä. He luistelevat eteenpäin luontoa katsellen. Merien ja jokien jäät, pellot ja muut tasaiset alueet ovat minun hiihtomaastoani. Täällä Porissa, kun ei ole aina luntakaan niin asia on hankalampi järjestää.
Mökillä pääsisin hiihtämään järven jäälle. Toivottavasi lunta riittää vielä kuukauden ajan niin pääsisin sinne hiihtelemään. Mökki on talvet kylmillään ja aloitamme mökkeilyn vasta maaliskuussa.
Kommentit