Siirry pääsisältöön

Nykyajan vaeltajat

Mieli halajaa nomadiksi, mutta paikallaan oleminen on tapa ja pakko.  Kesäisin sitä voi hiukan harrastaa nykyaikaisesti autolla ja muilla kulkupeleillä.  Autoillessa huomaa ihmisten liikehdinnän paikalta toiselle ilman mitään suurempaa päämäärää.  Tapahtumasta toiseen tai muuten vain.  Poikkeillaan tienvarsilla oleviin kuppiloihin tai maisemia ihailemaan.  Kenenkään ei ole mikään pakko enää liikkua tavaraa hakien muille paikkakunnille.  Omasta asuinpaikasta löytyy kaikki tarpeellinen.  Ihminen liikkuu tylsyyden karkoituksen takia ja elämyksiä hakien.  Joskus niitä löytyy, toisinaan ei.


Kristallirannan leirintäalue Säkylässä oli tupaten täynnä asuntovaunuharrastajia ja mökkeilijöitä.  Rannan äärellä on mukava leirinuotiolla tavata tuttuja ja tuntemattomia kulkijoita.  

Leirintäalueet eivät oikein minua kiehdo, mutta isolla Pyhäjärvellä olisi mukava viettää aikaa.  Ilman saaria se näyttää todella isolta.



Pienen autolla ajellen tehdyn retken jälkeen voi palata kotiin suunnittelemaan seuraavaa minivaellusta.  Aina niissä mieli hiukan piristyy ja saa voimaa arkeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilantee...

Etureiden revähdys

  Kuka uskoisi eläkeläismummon saavan etureitensä revähtämään kotona.  Minäkin uskon nyt sen kokeneena.  Lihakseni olivat hyvässä kunnossa.  Syytä tapahtumaan en tiedä, liian vähän venyttelyä, ikä.  On mahdoton sanoa.  Kipeä puuduttava kipu levisi nivusesta reittä pitkin alas, kun potkaisin jalan suoraksi lattialla istuttuani jalan päällä. Pienikin loukkaantuminen siirtää ja pysäyttää suunnitelmia.  Olen nähnyt juoksijan yht´äkkiä pysäyttävän juoksunsa radalla.  En oikein tiennyt mitä tehdä.  Jalka oli kipeä ja nukkumisesta ei oikein tullut mitään.  Särkylääkkeitä kului enemmän, kuin 10 vuoteen tätä ennen.  Lääkäristä hain lisää viikon kärvisteltyäni, että sain nukutuksi. Lääkärikään ei ollut varma muusta, kuin ettei se ollut venähdys vaan viittasi revähdykseen.  Kuvaa ei otettu, ainakaan vielä.  Nyt on kulunut yli viikko ja vielä on paranneltavaa olossa.   https://www.mehilainen.fi/urheilu-mehilainen/reisilihasr...

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin mo...