Liikkuminen on tärkeää ja mukavaa. Silloin tällöin pitää päästää irti ja käydä kulttuuria katsomassa tai tapaamassa sukua. Minulla on nyt sellainen vaihe. Syntymäpäiviä on vietetty läheisten kanssa ruokaillen ja vähän kotonakin kahvitellen muutaman kanssa. Sukua ei tule tavattua niin paljoa. Kaikilla on omat menonsa. Muita menoja pitää oikein suunnitella ja tilata liput. Tällä kertaa olen menossa katsomaan Lapin sota elokuvaa ja teatteriin 39 askelta. Jo lippujen tilaaminen piristi. Syksyllä sitä piristystä kaipaa vaikka se onkin suosikkiaikani vuodesta.
Hieronta-aikaakin on tilattuna. Mitä vielä keksisi. Tietysti liikuntaa unohtamatta. Tällä viikolla olen käynyt jumpassa ja uimassa. Olenko piristynyt näiden suunnitelmien takia vai sen takia, että kokeilen Calcichew D vitamiini tabletteja. Seniorihan tarvitsee pimeänä aikana vähän lisävirtaa. Sitä voi vain arvailla. Kaikki yhteensä tekee hyvää vanhalle keholle ja mielelle, näin uskon.
Olen yleensä ottaen ollut terveenä. Sairaus voi iskeä silloin kun sitä vähiten odottaa. Sen takia yleiskunto on pidettävä niin hyvänä, kuin pystyy sen pitämään. Silloin on ehkä voimaa vastustaa kaikenlaisia pöpöjä. Siihen olen pyrkinyt.

