Siirry pääsisältöön

Kevät kutsuu liikkumaan

Mikä sen mukavampaa aikaa liikkua ulkona, kuin kevät.  Ei ole hyttysiä, liikaa lämpöä ja lumet ovat sulaneet.  Katupölyt voivat hiukan haitata, mutta kunnat ja kaupungit puhdistavat niitä aina kun on mahdollista.  Metsissä nekään eivät haittaa.  Polut alkavat olla sen verran kuivia, että pärjää lenkkitossuillakin.  

Minun mielestäni kevät pitäisi julistaa liikkumisen ajaksi.  Kaikkien pitäisi päästä ja lähteä ulos.  Luonto herää valmistautumaan kesään.  Lintujen laulut pauhaavat oksistoissa, eli ei kannata laittaa kuulokkeita korviin, vaan kuunnella satumaista konserttia.  Niistä ei täällä Suomessa voi nauttia täysillä, kuin pari kuukautta vuodessa.  Suomessa talvehtivat linnut eivät muuna aikana paljon lauleskele.  Niillä on niin paljon puuhaa ruuan etsimisessä.



Kiinnostavia polkuja ja reittejä kannattaa katsella ja etsiä.  Aina löytyy joku polku tai tienpätkä jota ei ole huomannut kiireessä.  Seuraava vapaahetken tai päivän koittaessa kannattaa lähteä tutkimusmatkalle ympäristöön.

Olen utelias luonteeltani ja poikkean silloin tällöin oudoillekin reiteille.  Toisinaan sieltä ei löydykään läpikulkua ja on tultava samaa reittiä takaisin, mutta tulipa liikuttua ja tutkittua sekin paikka.

Keväällä näkee puut eri tavalla.  Tiheät oksistot muodostavat aivan kuin verisuoniston ilmaan.



Metsien ja puistojen lehtipuut ovat puupatsaita joiden hennot oksat saavat kohta lehtipeitteen.  Kevät on yllätyksiä täynnä, kun vain on aikaa joskus pysähtyä tutkimaan luontoa.  Joskus on hyvä antaa mahdollisuus hetken levähdykseen liikunnan aikana.

Levähdyksien ansiosta jaksaa ehkä pidemmän lenkin tai tulee oleskeltua ulkoilmassa kauemmin.  Sisätiloissa saamme olla kyllästymiseen saakka.  Nyt on aika lähteä liikkeelle!  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilantee...

Etureiden revähdys

  Kuka uskoisi eläkeläismummon saavan etureitensä revähtämään kotona.  Minäkin uskon nyt sen kokeneena.  Lihakseni olivat hyvässä kunnossa.  Syytä tapahtumaan en tiedä, liian vähän venyttelyä, ikä.  On mahdoton sanoa.  Kipeä puuduttava kipu levisi nivusesta reittä pitkin alas, kun potkaisin jalan suoraksi lattialla istuttuani jalan päällä. Pienikin loukkaantuminen siirtää ja pysäyttää suunnitelmia.  Olen nähnyt juoksijan yht´äkkiä pysäyttävän juoksunsa radalla.  En oikein tiennyt mitä tehdä.  Jalka oli kipeä ja nukkumisesta ei oikein tullut mitään.  Särkylääkkeitä kului enemmän, kuin 10 vuoteen tätä ennen.  Lääkäristä hain lisää viikon kärvisteltyäni, että sain nukutuksi. Lääkärikään ei ollut varma muusta, kuin ettei se ollut venähdys vaan viittasi revähdykseen.  Kuvaa ei otettu, ainakaan vielä.  Nyt on kulunut yli viikko ja vielä on paranneltavaa olossa.   https://www.mehilainen.fi/urheilu-mehilainen/reisilihasr...

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin mo...