Minulle polkujuoksu on ollut aina muotia. Nyt se vain hyppää lehtien sivuilta, niin kuin juuri keksittynä lajina. Useimmiten menen tuttuja polkuja, mutta nekin ovat joskus olleet tuntemattomia. Pakkasaamuna polut ovat vaarallisia liukkaiden juurien ja pudonneiden lehtien takia. Lisäksi polullani on paljon kiviä, kaatuneita puita, kallioita ja jäätä.
Polullani yhdistyvät vuoristogasellin ja aitajuoksijan taidot. Nämä teen paljon hitaammin ja kömpelömmin, mutta kuitenkin. Metsä on jätetty luonnon hoidettavaksi, eikä puita ole kerätty polulta pois. Se tekee liikkumisen siellä mielenkiintoiseksi, koskaan ei tiedä mitä siellä on tapahtunut edellisen kerran jälkeen.
Toki siellä näkee hienojakin juttuja. Aurinko siilautuu puiden runkojen lomasta.
Pihlajamarjarypäleet loistavat sinistä taivasta vasten.
Edellisen kerran jälkeen matkani varrelle oli ilmaantunut hevoslaidun. Se tuntui jotenkin eksoottiselta, koska en asu maalla.
Luonnosta löytyy aina uusia polkuja, joita voi mennä ensin vähän matkaa ja palata takaisin. Seuraavalla kerralla sitten pidemmälle. Metsissä risteilee valtava polkureitistö. Osa on ihmisten tallomia, osa eläinten. Sieltä voi löytää kauniita näkymiä, yllättäviä tapahtumia ja ainakin raitista ilmaa.
Kommentit