Siirry pääsisältöön

Talvella loma luonnossa

Pääsiäinen ja heti perään muutama päivä talvilomaa.  Siinä on mahdollisuudet vaikka mihin tekemiseen.  Toivottavasti tulee kauniita päiviä, olisi mukavampi liikkua ulkona.  Suunnitelmissa onkin tehdä pieni retki lähimetsään mökillä olon lisäksi.  Liikkuminen voi olla ongelmallista, kun vielä on metsässä lunta, mutta ei niin paljon, että voisi hiihtää.  Pitkävartiset saappaat ovat kenties ratkaisu asiaan.
 
Kesällä tulee oltua metsässä aina kun on mahdollisuus, talvella se on hankalampaa.  En ole ikinä kokeillut lumikenkiä, enkä aio niitä tähän hätään ostaakaan.  Ei niillä näytä kovin sujuvaa kävely olevan.  Televisiossa olen niitä nähnyt käytettävän.  Niiden historia on pitkä, wikipediasta luin.  Niitä on käytetty ennen kuin sukset on keksitty.  Raskasta kävelyä lumihangessa.
 
 
Metsäteitä pitkin pääsee jonkun matkaa helpommin jos sitä on käytetty edes traktoriajeluun.  Eväät mukaan reppuun ja kamera, siinä minun reseptini mukavaan retkeilyyn.  Lämpimät vaatteet päälle, on mukavampi syödä eväitä kuin vilusta kärsien.  Luontoa ainakin näkee, voi jonkun eläimenkin nähdä kaukaa.  Joutsenet erottaa taivaalla kauempaakin.  Lähelle meno vaatii varovaisuutta ja pitkää pinnaa.
 
Toiset menevät hiihtokeskuksiin ja laskettelumäkiin, minä viihdyn metsässä yksin tai kaksin.  Se on hermolepoa töiden keskellä.  Ei aina tarvita kaikenlaisia viihdykkeitä ympärillä.  Metsän humina ja tuulen puhallus ovat tarvittavat äänet.
 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H