Syksyinen luonto kutsuu kulkemaan ja ihailemaan värejä ja maisemia. Maaseudulla on tilaa liikkua, eikä muita ihmisiä juurikaan näy. Harvat ohi kulkijat ja vastaan tulijat saattavat tervehtiä. Olen kyllä mielissäni huomannut, että kaupunkien kuntopoluillakin saattavat toiset tervehtiä. Nyt oltiin maaseudun poluilla, ei mitään kovavauhtista lenkkiä vaan suoraan sanottuna käveleskeltiin.. Joskus näinkin. Enemmän oltiin katselemassa syksyä. Hieno kivisilta vuosikymmenien takaa on vielä luja. Kestää autollakin ajella, mutta ei ole enää muuten käytössä.
Kaikki puut ja pensaat eivät olleet vielä kerinneet ruskaan mukaan vaan antoivat vihreän sävyn ja kirkkaammat loistivat.
Siellä se sähkö kulkee, joka on nykyihmiselle niin tärkeää. Kenties ilmankin tulee toimeen, mutta ei ole monellakaan halua.
Pienet joet ovat unenomaisia kulkureittejä. Niissä ei kukaan kulje, ne vain ujuvat kohti järveä tummina virtoina.
Mökkipihaan päästyämme takaisin tikat ilahduttivat meitä naputuksellaan. Ne lentelevät puusta puuhun, käyvät väliin lintupöntöissä koputtelemassa ja vievät kävyn sähkötolpan koloon ateriaksi. Huutavat äänekkäästi. Välillä ne ovat harmillisia, kun reiittävät muutakin, kuin puita, mutta kauniin värinen lintu katsella.
Kommentit