Törmäsin hyvinvointipainosta kertovaan artikkeeliin Kiloklubisivulla. Siinä oli paljon asiaa. Painoindeksi on eri asia kuin hyvinvointipaino. Lihaksikkailla ihmisillä saattaa olla 5-10 kg enemmän painoa. Se voi painoindeksinä näyttää jo lihavuuslukemia. Olen lihaksikasta ja rotevaa sukua itsekin. Vyötärö on melkein normaalilukemassa, mutta painoindeksi näyttää lievää lihavuutta.
Kannattaa siis silmäillä sukulaisia, miltä he näyttävät. Toki aina on tiputettavaa jokunen kilo. Jos pysyy ilman suurempaa kamppailua parin kilon heitoilla samoissa lukemissa, ei kannata huolestua. Terveellisempään ruokavalioon pitäisi suuntautua vapaaehtoisesti, eikä tuijottaa koko ajan puntarin lukemia. Liikunta auttaa pitämään painon samana
Olen viilannut vähän ruokavaliotani rasvattomampaan suuntaan joulun jälkeen. Söin muutaman vuoden aamuisin rasvaisia turkkilais- ja kreikkalaisjugurtteja. Niihin vielä makeat hillot päälle, niin kaloreita kertyi. Niissä on 7%- 10% rasvaprosentti.
Olen jättänyt saunaoluet juomatta joksikin aikaa. En ole laittanut mitään aikarajaa. Ei kannata liian paljon rankaista itseään. Kiloja ei ole hävinnyt kuin 1,5 kg, mutta vyötäröstä on hävinnyt pari senttiä. Se tuntuu jo hiukan housujen vyötärössä. Ei tee enää kipeää vetää vyötärönappia kiinni.
Kommentit