Siirry pääsisältöön

Kalevalaista jäsenkorjausta

Sekin tuli nyt koettua ja alkutuntemus on hyvä.  En ihan tarkkaan tiennyt mitä tulee tapahtumaan, mutta jotakin sentään.  Siinä mennään jotenkin vähän syvemmälle kuin hieronnassa ja se kohdistuu nimenomaan jäseniin ja selkärankaan.  Siinä yritetään lisätä liikkuvuutta ja auttaa nivelia parantamaan itse itsensä.  Aineen vaihdunta lisääntyy myös.  Muutama tunti hoidon jälkeen on jotenkin raukea olo ja tunnen kuinka paineentunne  on pistänyt jotakin liikkeelle.  Hoidon luvattiin tuntuvan parin päivän päästä parempana liikkuvuutena.
 
 
Minulla ei ollut vielä mitään suurta vaivaa, ainoastaan olkapäät ovat vihoitelleet.  Jäsenkorjaaja löysi kyllä kipeät kohdat ja osasi sanoa minkä kohdan olen jossain vaiheessa elämääni loukannut.  Nyrjähtänyt nilkka paljasti itsensä ja niskassa löytyi jonkun iskun tai putoamisen aiheuttamia jälkiä.  En tosin muistanut muutama vuosi sitten putoamista selälleni.  Ilmeisesti se oli sen putoamisen aiheuttama vika.
 
 
Parin tunnin hoito maksoi 70€.  Ei se minusta tuntunut kalliilta, jos se auttaa parantumiseen.  Tukan leikkauksesta ja värjäyksestä saa maksaa ainakin saman verran jos ei enemmän.  Hieronta vaatii aina useamman käyntikerran.  Tässä voi päästä yhdellä.  Itse täytyy tietenkin osallistua parantumiseen venyttelemällä. 
 
Kalevalainen jäsenkorjaaja käy kolmivuotisen koulun, joten ei se ihan heppoisissa kantimissa ole.  Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen yllätys.  Hierojia on monenlaisia, samoin jäsenkorjaajia.  Minulle sattui nyt ainakin hyvin asiansa tunteva henkilö.
Tästä linkistä löytyy tietoa muunmuassa kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.
 
 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän