lauantai 18. helmikuuta 2017

Kylmät tuulet

Ulos on välillä päästävä vaikka tuuli vinkuu ja on kylmää.  Lujasti on pistettävä päälle, tuuli menee läpi fleecestä ja villavaatteesta. Meren rantakaan ei ole oikein houkutteleva kävelypaikka tuulisella ilmalla talvella.  Sinne kuitenkin mentiin ja virkistäväähän se oli.  Hiekka kantoi mukavasti pakkasella, aivan kuin lumikannolla ikään.  Lunta kun ei ole kuin nimeksi, niin edes kuvaukset  sanoilla on otettava talvesta.



 Ihan Yyterissä ei oltu vaan Herrainpäivien lähellä.



 Kallossakin käytiin


Hiekkarannoille ei tule mentyä kesällä.  Siellä on liian lämmintä ja tungosta.  Nyt ei muita ihmisiä näkynyt.  Meren rannat ovat hienoja katsella ja kävellä.  Asuminen meren rannalla ei minua kiinnosta, olen enemmän järvi-ihminen.  Tosin en asu järvenkään rannalla, paitsi haaveissani.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Flunssan kourissa

Pienikin flunssa aiheuttaa miettimisen, miten uskaltaa liikkua ja rasittaa keuhkoja, ettei sairaudesta tule vakavampaa.  Muutaman päivän ainakin kannattaa olla levossa. Liikkuminen pistää liman liikkeelle, mutta liikaa ei saa ahnehtia.  Jälkisairaudet vaanivat lähistöllä.

Liikkumisen on oltava kevyttä sairastelun jälkeen.  Ei hengästyminen mukavaa ole muutenkaan ja sairaana se tuntuu raastavalta.  Tavallinen kuntoilija ehtii lenkkipoluille, kun tervehtyy.  Pientä lihaskuntoilua voi harrastaa vaikka sängyssä tai tuolissa istuen.

Flunssa ei ole minua ihan petiin kaatanut, mutta en arvaa lähteä lenkille ja se on ainakin hyvä syy laiskotteluun.  Liukuburbeeta olen sisällä harrastanut.  Tällä hetkellä on mennyt 55 yhteen mittaan. .  Tähän määrään olen päässyt kuukaudessa. Tavoitteena on sata kertaa.  Mahtaako toiseen puoleen riittää kuukausi.  Sitä ei vielä tiedä.  Olen armollinen itselleni, joskus vähän liikaakin.

Särkylääkkeet ja nuhatipat ovat flunssaisen ystäviä.  Jos eivät paranna, niin helpottavat oloa.  Hunajakin maistuu mukavalta.  


Minä syön hunajaa päivittäin jogurtin päällä.  Tietysti sitä voi juoda lämpimän juoman seassa, mutta minä pidän hunajasta kylmänä.




sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kaupunkipoluilla

Liikkua voi missä vain, vaikka puutarhapoluilla.  Kirjurinluoto on tasaista, ettei kovin paljon rasitu siellä kävellessä.  Kirjuri on monen kaupunkilaisen suosiossa, koska se on niin lähellä.  Ei tarvitse lähteä autoilemaan kilometrien päähän päästäkseen luontoon.  Kun tarpeeksi rivakasti taivaltaa luodon päästä päähän, hikikin irtoaa.  Kaupungissakin on hyvä olla paikkoja, joihin voi mennä kuka vain ilman pääsymaksua.  Aina ei muutenkaan tarvitse liikkua verenmaku suussa vaan voi antaa lihaksille ja hermoille lepoliikuntaa.  Kävellä ja ihastella säätä, ympäristöä ja mietiskellä seuraavaa päivää.




Talvi on ollut vähän surkea säiden puolesta täällä Satakunnassa.  Lunta ei ole ollut kuin nimeksi.  Ilmastonmuutos vai mikä sen tekee.  Kaikenlaisia kausia on ollut ja mennyt.  

Happea vielä löytyy Suomesta ulkoillessa.  Ei tarvitse suusuoja naamalla kulkea.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Pieni pala urheiluhistoriaa

Nyt kun hiihdon MM-kisat ovat kohta alkamassa, niin voisin hetken muistella miten oli ennen.  Mitään aikoja tai sijoituksia en muista, mutta tunnelmat tuntuivat mahtavilta jonkun suomalaisen voittaessa tai ainakin yrittäessään pärjätä.  Kisat ovat muuttuneet niin julmiksi ja koviksi, ettei niissä onnella pelkästään pärjää.

Erityisesti muistan Mika Myllylän hiihdot ja miten pettynyt olin, kun kisat päättyivät dopingsotkuihin.  Sellaista en enää haluaisi kokea.

Löysin pari valokuvakorttia kätköistäni ajalta ennen sotia.  Silloinkin kilpailuhenki oli suuri vaikka olosuhteet olivat mitä oli.

Tässä kuvassa Veli Saarinen, ensimmäinen suomalainen hiihdon olympivoittaja vuodelta 1932.  Niinkuin kuvasta näkyy, olosuhteet ovat kaukana nykyisestä.  risukkojen keskellä, pussihousuissaan Veli hiihtelee.  Silloin ei tietysti ollut niin paljon muita kilpailijoita.




Toisessa kuvassa luistelevat Ludovika ja Walter Jacobsson itsenäisen Suomen ensimmäinen kultamitali Antverpenissä 1920.

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja suomalaiset urheilijat ovat ilhduttaneet urheilun ystäviä alusta asti.


















Monia muita huippuhetkiä on sisältynyt Suomen urheiluhistoriaan.








Tämän linkin kautta löytyy sankareita urheilutantereilta.








Toivottavasti ei enää doping sotke kisoja ja onnikin on myötä MM-kisoissa Lahdessa.  Olisi mukava päästä voittotunnelmaan, kun kerrankin pääsee seuraamaan kilpailua televisiossa.  Lähetykset kun ovat siirtyneet maksullisille kanaville.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Liikunta on mukavaa

Ilmat ovat vaihdelleet, kuin mielenkiintoni liikkumisen suhteen.  On ollut pakkasta, sumua, lumisadetta ja lämpöasteita.  Teillä on välillä vaarallista sumun takia.  Autolla liikkuessa, mutta myös jalkaisin.  Autosta ei näe välillä toista autoakaan sumun tai pöllyävän lumen takia, ei ihme ettei havaitse jalankulkijaakaan.



Onneksi sitten palkittiin kauniimmilla näkymilläkin.




Nyt alkaa olla joulun jälkeen SE aika kun olisi otettava askel terveellisempään suhteen liikunnan ja syömisen suhteen.  Pienenä vinkkinä itselleni hain viime vuonna saadulla lahjakortilla stadiumista varusteita.  Harkitsin kauan, kun liike on mielessäni enemmän nuorten liike.  Löysin sieltä sentään jotain.   



Annoin taas itselleni pienen haasteen.  Burbee omaan tyyliin.  Siihen vaaditaan liukas lattia.  En jaksa välttämättä punnertaa suorin vartaloin niin monta kertaa kun haluaisin. Joten aloitan liikkeen päinmakuulta, kohotan käsillä ylävartaloa ja vedän jalat kyykkyasentoon lattiaa pitkin.  Siinä voimistuu samalla vatsalihakset.  Kyykkyasennosta hyppy ylös ja sama uudestaan.  Tällä hetkellä mittarissa on 20 kertaa, tavoitteena sata kertaa.  Liikunta on mukavaa vaikka väkisin tehtynä.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Ryhtiviikot

Tammikuu on usein monelle SE kuukausi, kun aloitetaan laihdutuskuuri, tipaton kausi tai liikkuminen kunnon kohottamiseksi.  Minulle se on nimenomaan ryhtiviikot, tarkoittaen oikeaa asentoa kävellä ja seistä.  Minusta oli tulossa sisäänpäin kääntynyt koppakuoriainen.  Hartiat eteenpäin kumartuneena, reidet ja lantiot kiertyneenä eteenpäin ja jalkapohjien holvikaaret painuneina.  Minut herätti ajattelemaan fysioterapeutti, jolle menin valittamaan vaivojani.


Voihan koppakuoriaisellakin olla mukavaa, mutta se ei ole ihminen, jonka pitaisi seistä ja kävellä rennosti ja suorana kahdella jalalla.

Ensimmäiseksi fysioterapeutti avasi lantioni ja reisieni kulmaa.  Siihen tarvittiin omat liikkeet.  Jalkapohjienieni asentoa parantaisi jos kuvittelen jalkapohjilleni kolme pistettä: isonvarpaan alle, pikkuvarpaan alle ja kantapään alle.  Holvi nousisi pikkuhiljaa omaan asentoonsa ilman tukipohjallista.  Se vaatii työtä, mutta mitä ihminen ei tekisi oman hyvin vointinsa eteen.

Kroppa tuntuu muutaman sentin verran hoikemmaltakin, kun nousee oikeaan asentoon.


Lenkkeilyn, tai ainakin lenkkeilyn jälkitila ei ole tuntunut mukavalta, kun on kipuillut lantiosta ja juilinut jalkapohjista.  Olen ollut pahoillani, kun olen miettinyt onko pakko lopettaa lenkkeily kokonaan.  Ehkä ei tarvitsekaan.  Liikkumisen ilo voi vielä vallata minut.






tiistai 20. joulukuuta 2016

Lepää ja liiku jouluna

Joulunpyhät ovat tänä vuonna kovin lyhyet.  Yksi ylimääräinen päivä lepäämiseen ja liikuntaan.  Kaikkea ehtii ja jaksaa jos on mielenkiintoa.  Lepäilyyn on hyvä varata aikaa, eikä juosta paikasta toiseen joulun pyörteissä.  Kissani on siitä hyvä esimerkki.  Se nukkuu suuren osan päivästä, vaikka on vasta poikasiässä.  Liikkumisen kissani tekee tehokkaasti ja kovalla tempolla.  Juoksee huoneiston päästä päähän tunnin verran, jonka jälkeen asettuu levolle ja rentoutuu.


Ihminen ei pysty samaan suoritukseen.  Venyttelyn suhteenkin olemme amatöörejä kissan rinnalla.  Sillä ei ole lihaskireyttä, eikä jumituksia.  Haluaisin itse olla notkea kuin kissa.  Venytys alkaa päästä ja menee koko kehon läpi takajalkoihin saakka.  Niitä liikkeitä kun tekisi muutaman kerran päivässä, ei tarvitse kärsiä lihasvaivoista.  Asia tuli mieleeni kun jouduin menemään fysioterapeutille lihasjumin takia.  Asennon kierous sen oli aiheuttanut.  Nyt on suoristettava kroppa venyttämällä.

Talviliikuntaa ei pääse tällä hetkellä suorittamaan Länsi-Suomessa hiihtäen.  Lumia on turha odotella joulunpyhiksikään.  Lenkille kyllä pääsee sulattelemaan jouluruokien tuomaa pöhötystä.


Pyörälenkki maaseudulla