Luontoa liikkujan silmin

Luontoa voi ihailla monelta kantilta ja monelta puolelta.  Maahan tai taivaalle tähyten.  Kamera antaa mahdollisuuden ihailla tai tyrmistyä, mitä tuli nähtyä.  Joskus otokset epäonnistuvat täydellisesti juuri silloin kun olisi ollut hienoa tallentaa luonnon monimuotoisuutta.
Joskus kameraan tulee kuvattua pienempiä eläimiä, toisinaan kaupunkialuella on ihmetyksen aihe jos näkee lehmiä.  Silloin on pakko kaivaa kamera esiin.  Tilanteet menevät ohi niin nopeasti.

Ilma on välillä sumuinen, välillä aurinko paistaa kirkkaasti.  Jokainen sää on ulkoilusää.  On vain varusteista kiinni, miten saa paremman tunnun.  Pienellä sateellakin on mukava ulkoilla.  Happea riittää.

 
 

Vilkaisu auringossa kimaltavaan veteen tuo hymyn huulille, jaksaa taas muutama sata metriä.  Sumuisessa tai sateisessa säässä  tuntuu taas nopeus kasvavan.

Liikunnasta pitäisi nauttia

Kurttunaamaisuus liikunnassa ei tee yhtään hyvää.  Silloin voi laiskotella ja tehdä jotain muuta.  Kiljua vaikka kuutamossa, kuten Ulvova mylläri.  Se avaa keuhkot ja henki kulkee taas.

 

Jos oikein ottaa pattiin, niin minunkin on pakko tehdä jotain räväkkää, saadakseni tilanteen laukeamaan.  Kun minusta on kysymys, se ei ole mitään erikoista, mutta erilaista.  Jotain sellaista, mitä en tee joka päivä. 

 

Pakkoliikunta on kurjaa.  Toivottavasti liikuntani ei tule koskaan olemaan pakollista äheltämistä.  Minun ei ole mikään pakko juosta niin paljon, että osallistuisin maratonille.  Minun ei tarvitse olla niin notkea, että saisin jalan niskan taakse.  Minun ei tarvitse olla niin voimakas, että pystyisin nostamaan sata kiloa rautaa ylös maasta.

 

Minä pyrin koko ajan siihen, että liikunta olisi mukavaa, rentouttavaa ja iloa antavaa.  Myönnän kyllä sen, joskus piru istuu olkapäällä ja hokee: älä vielä lopeta, vielä sata metriä, vielä muutama punnerrus.  Toisinaan sekin on hyvä juttu, itsensä haastamien.  Se on sitä jotain muuta tekemistä mitä minä harrastan, itseni haastaminen.

 

Liikunnasta saa tulla iloiseksi.  Liikunta on nautinto, josta en halua luopua.

 

 

Metsän parantava vaikutus

Metsä on minulle rauhoittumisen ja hyvän olon aarrearkku.  Hiljainen mietiskelevä kulku poluilla ja kallioilla antaa tunteen kuulumisesta tähän luomakuntaan.  Metsäluonto on aivan oma maailmansa.  siellä mahtuvat kulkemaan eläimet ja ihmiset, välillä toisiaan väistäen.

 

Eläimet ovat syystäkin varuillaan, ihminen on tehnyt niin paljon pahaa.  Ne eivät luota edes tällaiseen tumpelovalokuvaajaan.  Linnut pyrähtävät lentoon ja muita eläimiä ei näy missään.  Mökin pihallakin, ikkunan kautta, näkee toisinaan enemmän eläimiä, kuin metsässä kulkiessä.  Eläimet haluavat olla omissa oloissaan.

 

Ihmettelenkin välillä miksi ihmiset pelkäävät mennä metsään.  Kaupungilla voi sattua enemmän vahinkotekoja, kuin metsässä.  Ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta.

 

Miten mukava näin keväälläkin on kulkea luonnossa nauttien viileästä, mutta niin kauniista keväästä.  Kuunnella kevään ääniä, haistella tuoksuja ja ottaa voimaa luonnosta.

 

 

Haasteesta toiseen

250 kerran kyykkäyshaaste on suoritettu.  Ei muuta kuin uutta haastetta kehiin.  Naamakirjassa joku kehuskeli tekevänsä lankkuhaastetta.  Arvasin sen tarkoittavan ns. Hoovertestiä: Suorin vartaloin kyynärvarsien varassa olemista.  Pystyn siihen tällä kunnolla n. minuutin verran.  Tarkoituksena on 270 sek lankkuna eli 4 ja puoli minuuttia.  Siinä on haastetta kerrakseen.  Aikaa on 30 päivän verran.

 

Kevät kohisee suonissa.  Tuntuu välillä siltä, että pystyy mihin vain.  Omat rajat ja heikkoudet pitää tunnustaa.  Voi niitä rajoja silti venyttää.  Seuraavalla kertaa pystyy parempaan.  Tavoitteenani on päästä terveenä eläkkeelle.  Siihen on vielä vuosia, joten tavoitteita ja hasteita riittää.

 

Haastamalla itsensä ei vaivaa ketään muuta.  Jos vielä pystyy olemaan rehellinen, eikä juksaa haasteissa, niin pääsee parhaaseen tulokseen.

 

Metsässä on keväällä hieno käydä.  Kurkiakin yritin kuvata.  Ne lehahtivat lentoon ennenkuin pääsin lähelle.

 

Kuvakohteita hakemassa

Sain houkuteltua siipan autolenkille ja sain kamerani etsimeen muutakin kuin kilometrien säteellä olevia kohteita.  Taka-ajatuksena oli, että takaisin tullessa jään kyydistä ja kävelen lopun matkaa, saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.  Jos ei asu ihan metsän tai rantamaisemien vieressä niin on pakko ottaa kulkuneuvo alle.  Pihaa ei jaksa aina kuvata, eikä viitsi ottaa pyörää alleen.  Toki läheltäkin löytyy aina uutta kuvattavaa ja uusia kuvakulmia.  Välillä on vain mukava vaihtaa maisemaa. 

 

Vielä olivat järvet jäässä ja talvi tuntui tuulessa, mutta aurinko paistoi.  Luontoon on pakko päästä vapaa-aikana.  Saa nollattua viikon kiireet ja pakkotunnelmat.  Luonnossa on imua.  Olen mieleltäni ulkoilmaihminen vaikka suurin aika tulee vietettyä sisällä.

 

Kuvia katsellessa virkistyy ihan siitäkin.  Muistaa auringon, tuokiot ulkona ja mitä luonto itselle merkitsee.   Palusjärvi oli vielä jääpeitteen alla.

 

 

Olen liian hätäinen lintuja kuvaamaan, mutta jotain sentään saan kuvattua.

 

 

Maaliskuun metsäretki

Lumettomuus teki sen, että saapastelu metsässä oli helppoa ja mukavaa.  Olo tuntui keväiseltä.  Lintujen ääniä ei juurikaan kuulunut, talitinttiä ja varista lukuunottamatta.  Aikaisessa keväässä ei vielä näkynyt kevään merkkejä, muuta kuin lumettomuus.

 

Pitkävartiset saappaat ovat ainoat hyvät jalkineet metsälenkillä.  Siellä voi olla ojia, yllättäviä kuoppia täynnä vettä ja märkäähän siellä on tähän aikaan.  Minäkin astuin juuri jalan mentävään kuoppaan, joka ulottui polveen saakka.  Onneksi siellä ei ollut paljon vettä.  Olisi metsälenkki loppunut alkuunsa.  Aurinko paistoi mallikkaasti, tuntui ihan huhtikuulta.  Kun lunta ei tähän mennessä ole tullut, en toivo sitä satavan enää tänä keväänä.

 

Metsässä kävellessä on pakko nostella jalkoja ylemmäs kuin tasaisella maalla.  Hiki pukkaa pintaan, vaatetusta kun ei voi vähentää aivan vähäiseksi, keväinen tuuli tuntuu vielä viileältä.

 

Talvilomalla on aikaa arkenakin talsia metsässä.  Pysähdellä haistelemaan kevään tuoksuja ja silmäillä luontoa.  Ikivihreinä loistavat kuuset ja puolukanvarvut ja sammaleet tuovat tunnun tulevasta kesästä.

 

 

Nyt kyykkäämään

Nyt on kyykkäyskuukausi.  Tarkoitus on kerätä kyykkäyksiä pikkuhiljaa lisäten.  Se on haastekampanja jonka on kehitellyt porilainen yritys.

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194880784931/artikkeli/porilainen+kyykkyhaaste+leviaa+kuin+kulovalkea.html

 

Minä olen päässyt vasta 60 kyykkykertaan.  Onneksi on välillä vapaapäiviä.  Siinä tulee jalat ja pakarat yllättävän kipeäksi jos ei välillä hellitä.  Maaliskuun lopulla on tarkoitus olla kasassa 250 kyykkyä.  Tämä haaste on levinnyt kuin kulovalkea.  Tammikuu oli tuoliton, helmikuussa liikuttiin muuten vain ja nyt kyykätään.  Mukavaa kun joku aina keksii jotain uutta liikuntaan yllyttävää.  Nyt vain keksimään huhtikuulle jotain mukavaa.

 

Liikunta on raskaina työpäivinä haastavaa.  Pieninä palasina tehtävän liikunnan jaksaa silloinkin.  Tuntee ainakin jotain tekevänsä kuntonsa ja hyvinvointinsa eteen.  Kesä on tuossa tuokiossa ja uimarannat kutsuvat.