Kurttunaamaisuus liikunnassa ei tee yhtään hyvää. Silloin voi laiskotella ja tehdä jotain muuta. Kiljua vaikka kuutamossa, kuten Ulvova mylläri. Se avaa keuhkot ja henki kulkee taas.
Jos oikein ottaa pattiin, niin minunkin on pakko tehdä jotain räväkkää, saadakseni tilanteen laukeamaan. Kun minusta on kysymys, se ei ole mitään erikoista, mutta erilaista. Jotain sellaista, mitä en tee joka päivä.
Pakkoliikunta on kurjaa. Toivottavasti liikuntani ei tule koskaan olemaan pakollista äheltämistä. Minun ei ole mikään pakko juosta niin paljon, että osallistuisin maratonille. Minun ei tarvitse olla niin notkea, että saisin jalan niskan taakse. Minun ei tarvitse olla niin voimakas, että pystyisin nostamaan sata kiloa rautaa ylös maasta.
Minä pyrin koko ajan siihen, että liikunta olisi mukavaa, rentouttavaa ja iloa antavaa. Myönnän kyllä sen, joskus piru istuu olkapäällä ja hokee: älä vielä lopeta, vielä sata metriä, vielä muutama punnerrus. Toisinaan sekin on hyvä juttu, itsensä haastamien. Se on sitä jotain muuta tekemistä mitä minä harrastan, itseni haastaminen.
Liikunnasta saa tulla iloiseksi. Liikunta on nautinto, josta en halua luopua.
Kommentit