Syksyinen luonto kutsuu kulkemaan ja ihailemaan värejä ja maisemia.  Maaseudulla on tilaa liikkua, eikä muita ihmisiä juurikaan näy.  Harvat ohi kulkijat  ja vastaan tulijat saattavat tervehtiä.  Olen kyllä mielissäni huomannut, että kaupunkien kuntopoluillakin saattavat toiset tervehtiä.   Nyt oltiin maaseudun poluilla, ei mitään kovavauhtista lenkkiä vaan suoraan sanottuna käveleskeltiin..  Joskus näinkin.  Enemmän oltiin katselemassa syksyä.  Hieno kivisilta vuosikymmenien takaa on vielä luja.  Kestää autollakin ajella, mutta ei ole enää muuten käytössä. Jotenkin syksyt eivät ole ikinä samanlaisia.  Välillä on mustaa ja synkkää, välillä taas kirjavaa ja kaunista.  Silloin pitää nauttia, kun on värikkään syksyn vuoro.  Kyllä niitä sateisia ja synkkiä päiviä on vielä tulossa ihan varmasti.   Kaikki puut ja pensaat eivät olleet vielä kerinneet ruskaan mukaan vaan antoivat vihreän sävyn ja kirkkaammat loisti...

  Iloa tuottavia asioita elämässä on paljon, kun niitä alkaa miettimään.  Perhe ja harrastukset tulevat ensimmäisenä mieleen.  Jos on joku, jolle puhua ajatuksistaan ja kenen kanssa voi tehdä mieluisia asioita, on jo plussan puolella.  Ei lähimmäisen tarvitse kuulua perheeseen tai edes olla ihminen.  Monella kaikkein läheisin on lemmikki.   Kissan kanssa ei pysty lenkkeilemään.  Se voi olla nopeakin, kun sille päälle sattuu, mutta useimmiten se vain siirtyilee paikasta toiseen ja syö välillä ruohoa.  Sen ansiot näkyvät muilla tavoin.  Ottaessani hyvän asennon tuolissa lepoa varten, niin lemmikki on siinä sylissä välittömästi.  Sekin kaipaa lämpöä ja läheisyyttä. Luonnossa liikkuessa tuntuu hyvältä auringon lämpö iholla ja tuulen henki hiuksissa.  Olen lähtenyt sienimetsään ihan liikkumisen takia.  En niitä vahveroita niin paljon itse tarvitse, mitä tämä syyskesä on tarjonnut.  Siinä suhteessa en muista vastaavaa ollee...