Hitauden ylistys

 Eli hitaan liikkumisen ylistys.  Joskus on kiva tempaista täysillä, mutta hidas eteneminen antaa hyvän olon tunteen ja saa ajatukset liikkeelle.  Se tapahtuu kokemukseni mukaan vasta puolen tunnin liikunnan jälkeen.  Liikuntaa tekee sen jälkeen mieli jatkaa vaikka kuinka pitkään.  Jaksaminen sen sitten lopettaa.  Lähdin tänään pyöräilemään pitkin ja poikin Poria. Nyt olin onneksi varautunut viileään tuuleen ja oli nahkahanskat käsissä ja pipo kypärän alla.  Maisemat ovat niin tuttuja, ettei niitä katsellessa tarvitse miettiä mihin menee.  Tuulikin on tuttua näillä seuduilla.  Porissa tuulee aina, kun ei ole mäkiä tuulensuojaksi asti.

Pyöräily on antoisampaa mietiskelyn suhteen, kuin autoilu.  Varsinkin jos itse ajaa.  Siihen pitää keskittyä erilailla. Varsinkin kaupunkiajossa.  Ei siinä voi alkaa hissuttelemaan tai kohta kuuluu tööttäyksiä takaa.  

Pyöräillessä voi kulkea oman vauhdin mukaan.  Pysähdellä mihin haluaa ja nautiskella olosta.

Ainakin aluksi on pakko pysähtyä lepuuttamaan takapuolta.  Kun ja jos paljon pyöräilee satulalla istuminen ei tunnu miltään.  Kai pyöräillessä takamus kehittyy ja tottuu.

Autot ovat paljon kalliimpia pyöriin verrattuina.  Ei tavallinen työläinen tai eläkeläinen pysty ostamaankaan kuin käytetyn menopelin.  Minunkin autoni on kohta täysi-iässä.  Sitä epävarmemmaksi se tulee mitä enemmän ikää tulee vaikka kuin huoltaisi.  Samoin käy ihmisen.  Tarpeeksi tulee kolhuja niin loppupää häämöttää.

Nokkosperhonen jo ilmestyi seinälle lämmittelemään.  Kevät etenee hitaasti niin kuin aina.  Pääasia, että tulee.