Metsäpolut ovat jo niin kuivia, että niillä on mukava astella. Lähdin minulle mieluisimmalle metsäpolulle lähimetsään. Useimmiten kävelen siellä enkä hölkkää, koska maasta on kallioista ja välillä liukastakin. Siellä saa melkein aina yksinään ulkoilla. Polku ei ole varsinaisesti merkitty ja se on tiedossa vain paikallisille.
Porissa ei ole paljon kumpuilevia polkuja, tässä polussa riittää hiukan haastetta puunjuurien ja kallioiden takia.
Aurinkoinen päivä siivitti askeleitani. Oli tämän kevään lämpimin päivä. Linnut sirkuttivat metsässä. Välillä piti seisahtua kuuntelemaan kevään ääniä ja valokuvaamaan etenemistä.
Kalliopolku ei ole kovin pitkä, kaiken kaikkiaan n. pari kilometriä. Tosin ensin täytyy lähtöpaikkaan kävellä toinen mokoma ja takaisin sama matka.
Juuret tekevät kallioiden päälle hienoja kuvioita. Niiden täytyy, jotta pysyvät siellä. Toivottavasti ei hetkeen aikaan kukaan saa ideaa mennä kaatamaan puustoa sieltä.
Polku kulkee välillä kalliolla, välillä alempana metsässä. Siellä saa hienoja luontokokemuksia, saa olla hiljaisuudessa. Välillä kuuluu autonmoottoreiden kumu kauempaa, eivät ne kaukana ole. Tuntee kuitenkin olevansa luonnossa.
Tämä kohta vaatii jo vähän kipuamista. Liukkaalle kelillä on vähän hankalakin. Liikuntarajoitteisille tämä polku ei sovi. Aina voi vähän haastaa itseään ja monessa paikassa voi kiertää pahemmat paikat.
Metsäpolulla ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Kaunis metsä riittää. Sehän on tutkimuksilla todistettu, metsä tekee hyvää keholle ja mielelle.
Puiden halausta en ole vielä kokeillut, sekin voi olla hyvää terapiaa.
Pori-Haapamäki rata on vielä jonkunmoisessa kunnossa. Ainakin sitä pitkin on hyvä kävellä.
Kommentit