Kolme kertaa

Kolme on maaginen numero.  Kolmella liikuntakerralla viikossa saa pidettyä kunnon hyvällä tasolla.  Joidenkin suositusten mukaan kolmella aterialla pärjää päivän: aamiainen, päivällinen ja iltapala.  Ruokailussakin on kolme vaihetta alkuruoka, lämmin ruoka ja jälkiruoka.  Nämä kun ovat kohdallaan niin olo ja elämä on kohdallaan. 

 

Kilpailutkin suoritetaan kolmessa vaiheessa: alkukilpailu, välierät (semifinaali) ja loppukilpailu.

 

Kolmiossa ovat kaikki sivut yhtä pitkiä.

 

Kolme muodostaa jo joukon, trion.

 

Jokaisesta numerosta voi varmaan luetella samoja asioita, mutta kolme on aina ollut minulle onnenluku. 

 

 

 

Luontokokemuksia

Kokemuksia luonnosta voi kerätä ympäri vuoden.  Viime viikonloppuna ihailin majavien kätten, tai oikeastaan suiden, töitä.  Majavat ovat ahkeria puunkaatajia.  Itsensä hyödyksi ja iloksi kaadetut puut tosin patoavat jokia ja puroja.  Ihailla silti niitä voi.  Yhtään majavaa en nähnyt.

 

Majavat rakentelevat ilmasiltoja päästäkseen rannalta toiselle.  Osaavat ne tietysti hyvin uidakin.

Ei tarvitse olla kesä ja auringonpaiste voidakseen ihailla luonnon monimuotoisuutta.  Retkeillä voi koska vaan ja syksyllä on oikeastaan mukavampaakin kun ei ole hyttysiä ja hirvikärpäsiä.

En kaipaa eräretkille monen sadan kilometrin päähän.  Aina löytyy uusia reittejä ja luonto muuttuu koko ajan.  Seuraavan kerran kun menee samaan paikkaan, ei välttämättä edes tunnista samaksi.



Hiihtolenkkejä odotellessa

Lunta tulee tällä hetkellä oikein kunnolla.  Se vain ei taida olla vielä pysyvä lumi täällä Satakunnassa.  Hiihtoon riittävää lumimäärää saa odotella jos haluaa pellolla hiihtää.  Kai sitä jäähallista roudattua lunta pitkin pääsee kohta sujuttelemaa.  Minä vain en halua lähteä sinne ladun tukoksi.  Ainakin tuntuisi siltä, kun en ole hyvä mäenlaskija.  Peltoa pitkin hiihdellessä tuntee avaran luonnon ja on yhtä raskasta hiihtää tasamaata kun on pakko koko ajan työskennellä päästäkseen eteenpäin.

Hiihto on tehty suksien suhteen liian vaativaksi.  Kun tarpeeksi pistää pitovoidetta ettei lipsu ja jonkun verran luistoa niin hiihto on sunnuntaihiihtäjällekin nautittavaa.

 

Kipukoukkuhierontaa

Lapaluiden väli tuntuu välillä kipeältä.  Omat kädet eivät oikein riitä hieromaan.  Ostin siis kipukoukun, halpamallin, bambuisen.  Ihan mukavalta tuntui kyhnyttää selkää.  Kipupisteitä löytyi mukavasti.  Tehosta en mene sanomaan vielä mitään. 

 Ihmisellä täytyisi olla niin notkeat kädet, että pystyisi itseään hieromaan.  Olisi mukavaa raskaan päivän jälkeen kääntää kädet selkäpuolelle ja hieroa kipu pois.  Kaikenlaisia hierontavälineitä on keksitty, mutta ei oikein mitään sellaista, joka vastaisi ihmisen kättä.

Täytyypä kokeilla jos koukulla voisi hieroa jalan lihaksiakin.  Mikä ettei se kelpaisi sellaiseenkin. 

 

Tekniikka auttaa

Tekniikka auttaa säilyttämään mielenkiintoa liikunnassa.  On askelmittareita, juoksumattoja, kuntopyöriä ja monen muunlaista vempelettä keksitty avustamaan kunnon ylläpitämistä. 

 

Uusissa kosketusnäyttöpuhelimissa on Trac-niminen ohjelma, jolla voi seurata kävely-tai juoksulenkin pituutta ja vauhtia.  Se mittaa myös kulutetun kalorimäärän.  Kaikkea ne insinöörit keksivät.

 

Laitoin Tracin päälle kävelylenkilläni ja matkan pituudeksi tuli 8 km.  Kesto oli tunti ja 7 minuuttia.  keskivauhti oli 8,39/km. Energiaa kului 459 kcal.  Tämä toiminto on aika mukava lisä.  Lenkit voi tallentaa puhelimen muistiin.  Ohjelmaa voi käyttää pyörälenkilläkin.

 



Lapin reissu

Siellä on pakko kävellä ja ihailla luontoa, ainakin ruskan aikaan.  Mitään pitkiä patikkareissuja ei tullut tehtyä, ulkoiltiin kuitenkin.  Vähän harmitti ruskan vähäisyys.  En saanut kovin hienoja ruskakuvia.  Sumukin laskeutui, yhtenä päivänä ei nähnyt juuri mitään. 

Poroja oli tiellä ja tuntureilla.  Niitä täytyy varoa autolla liikkuessa.  Ihmisistä ne eivät välitä tuon taivaallista. 

 Oli hienoa kuunnella hiljaisuutta ja haistella syksyn tuoksuja.  Tosin siellä on toisin paikoin vilinää kuin kaupungissa.  Varsinkin Levillä.  Toisaalta ikänsä kaupungissa asuneena se ei niin haittaa.

 

 

Liikunnan ilo

Liikunnan ilo pitää löytää aina uudelleen.  Joskus sen voi löytää muiden antamasta esimerkistä.  Lapsien liikkuminen on vauhdikasta ja rentoa.  Ei ole turhaa yrittämistä ja pungerrusta.  Aikuiset välillä tuhuavat sen liialla kilpailuhenkisyydellä.

Mistä liikkumiseen saisi rentouden ja vapauden tunteen?  kun voisi liikkuessaan unohtaa ajan ja päämäärän saavuttamisen.  Pienen hetken sen voi muistaa, mutta seuraavassa hetkessä taas vilkaisee kelloa tai mittaa liikuttua matkaa.

Iloa kokee tetenkin liikunnan jälkeisenä hyvän olon tunteena.  Iloa voi tuntea vaa'alla kun on 100 g vähemmän kuin edellisenä päivänä.  Minä löydän liikunnan ilon kun saan kammettua itseni ulos ovesta lenkille.  Se on jo saavutus sinänsä.