tiistai 1. syyskuuta 2015

Väliaikatietoa laihdutuksesta

Laihduttaminen on vaikeaa, se on myönnettävä.  Se on kivikkoinen polku, kuten minun hölkkälenkkini tänä aamuna.  Miten voikaan metsässä olla niin paljon kiviä ja juuria askelten esteenä.  Niistä selvittiin ja voi olla, että tämä laihdutuskin onnistuu.  Siis 2/5 laihdutus.  Viides viikko alkoi ja nyt näyttäisi, että se johtaa johonkin.
 
Ensimmäisenä viikkona tuntui toki kevyemmältä, mutta viisari ei värähtänytkään vaa´assa.  Toisena viikkona mentiin aavistuksen verran alaspäin.  Se on positiivista, että ylöspäin viisari ei mennyt kertaakaan.  Hyvinvointi lisääntyy.
 
Viides viikko siis ja nyt puntari antoi merkin, että olen alkanut laihtua.  Pari kiloa on menty alaspäin.  Hidas reitti laihduttamiselle tämä dieetti.  Puoli kiloa viikossa on tosiasia.  Kaikesta näkee tosiasian, että kaikki on kiinni siitä mitä suuhunsa laittaa.
 
Aloitin tämän laihdutuspäivän maustamattomalla jugurtilla, riisileivällä kera tomaatin ja kupillisella kahvia.  Lenkin jälkeen join vain vettä.  Vähiä luvallisia kaloreita on turha tuhlata mehuun.  En tule ikinä pääsemään 500 kaloriin päivässä.  Kyllä näköjään onnistuu, kun puolittaa tavallisesti syömänsä kalorit parina päivänä viikossa.
 
Olen huomannut, että muinakin päivinä tulee tarkkailtua syömistään enemmän.  Ei otakaan sitä suurempaa kakkupalaa tai jättää santsiannoksen ottamatta.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista. Kirjoita ja ole samaa mieltä tai väitä vastaan.