Viimeinkin tuli talviturkki heitettyä järveen. Vieläkään vesi ei ollut lämmintä , kuin pinnasta. En siellä kovin kauan viihtynytkään. En ole auringonottoihminen. En jaksa maata auringossa kovinkaan kauaa. Tulee hiki ja paniikki iskee. Onnekseni olen sentään saanut ihon, joka ei hevillä pala, mutta ei helposti rusketukaan. Olen aina se kalkkilaivan kapteeni, kun en jaksa ja viitsi makailla.
Minun ei tarvitse aurinkovoidetta levitellä, ainakaan suurilla suojakertoimilla. Toiset ruskettuvat helposti, ei tarvitse kuin ovesta kurkata. Ruskettuminen ja varsinkin palaminen ei ole terveellistä, melanooma uhkaa.
Metsäteillä liikkuminen on mukavampaa kuin makailu pihassa. Metsä antaa suojaa auringolta, on viileämpi lenkkeillä. Siellä tosin on seuralaisia, hyttysiä ainakin ja joskus voi tavata isompiakin eläimiä. Minäkin ohitin pari käärmettä, kyyn ja rantakäärmeen. Ne eivät minua uhanneet, makoilivat vain auringossa tien sivussa.
Kyykäärmekään ei tee mitään jos sitä ei uhkaa. Se tarkkailee kulkijaa ja tuikkaa myrkkynsä nopeasti. Aina kannattaa olla varuillaan. En silti rupea niitä tappamaan. Niillä on ihan yhtä suuri oikeus kulkea tiellä kuin minullakin.
Ihmettelin vähän mitä rantakäärme tekee metsätiellä, mutta onhan siellä isoja ojia, missä se voi uiskennella. Se on vaaraton ihmiselle.
Kommentit