tiistai 10. maaliskuuta 2015

Voitelulla vai ilman

Sukset on jo viety varastoon tältä talvelta.  Ei tullut tästäkään talvesta kunnon hiihtotalvea.  Vähän parempi kuin edellinen talvi.  Silloin en hiihtänyt metriäkään.  Tänä talvena pääsin sentään muutaman kerran ladulle.
 
Minulla on tällaiset vähän jokanaisen sukset, riittävät minun käyttööni.  Voitelussa olen onnistunut suhteellisen mukavasti.  Voitelun ei tarvitse olla niin monimutkaista, kuin välillä kuulee kerrottavan.  Tavalliselle hiihtäjälle riittää kunnon pito ja vähän luistoakin.  Sunnuntaihiihtäjä kun ei lujaa mene edes alamäessä.  En edes poista vanhoja voiteita suksesta uuden tieltä. 
 
Tietysti hienouksia voi käyttää jos osaa.  Suksia löytyy niin harrastajalle kuin koville menijöillekin.  Pitopohjia ja ilman, kaikille oman makunsa ja taitojen mukaan.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Suksien voitelusta voi saada opetustakin.  Tässä on 2 osa Erkin voitelukoulusta.  Ehkä ei ihan tosissaan otettava, mutta hauska kuunnella.
 
 
Nyt alkaakin hyvät pyöräilykelit olla aivan lähellä.  Siinäkin liikunnassa kunto kohenee.  Ketjut vain hyvään öljyyn niin matka etenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista. Kirjoita ja ole samaa mieltä tai väitä vastaan.