sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lomanviettoa maaseudulla

Maaseudulla voi pyörälenkillä kohdata peuran.  Komea näky, sarvipäinen urospeura loikkasi yli tien.  Se kävi nopeasti. silloin ei ole koskaan kamera valmiina, kun olisi kuvattavaa.  En yhtään ihmettele jos autoilija ei ehdi reagoimaan.  Minä pyöräilin hidasta vauhtia ja en ehtinyt kuin huokaista ja tilanne oli ohi.  Löysin kuvan Wikipediasta.
 
 

Mökillä tulee oltua ulkona enemmän kuin kaupungissa.  Pari päivää on mennyt ja olen siivonnut kukkapenkin, käynyt sauvalenkillä ja pyörälenkillä.  Istuminen pihassa on nautinnollista, kun autot eivät pörrää lähistöllä.


 
 
Lomapäiviä vietellessä ei ole aikataulusta väliä.  Aikataulut ovat aikuisella silti sisäänrakennettuja.  Herätä pitää suurin piirtein samoihin aikoihin, vatsa huutaa ruokaa 2-3 tunnin välein, ainoastaan töihin ei tarvitse lähteä.
 
 
 
Elokuiset päivät ovat vielä tarpeeksi lämpimiä ulkona oleskeluun.  Hienoa, että helteet menivät ohi, sadettakaan ei tule ihan koko päivää. 

maanantai 18. elokuuta 2014

Tyhjä onkireissu

Näinkin voi käydä, ei ainoatakaan nypäystä ongessa eikä virvelissä.  Se meni siis maisemien ihailuksi ja souturetkeksi.  Minä sain vain ihailla maisemia.

 Vähän kateeksi kävi kun eräs mökkiläinen nosti kahdesta katiskasta ahvenia.  Tosin ne näyttivät aika pieniltä, ettei niistäkään mitään paistinkaloja saanut.
 
Vesi näytii kallioista päätellen olevan kovin matalalla.  Monesti olemme joutuneet tyhjin käsin kalojen suhteen lähtemään pois järveltä.  On siellä silti mukava soudella ja tiirailla pilvien kulkua ja vihreitä rantoja.  Tämän järven rannat eivät onneksi ole ihan täyteen rakennettu.  Uimarantaa ja kalastuspaikkoja on ihan riittävästi.  Meilläkin kun mökki on kuivan maan mökki, niin on ihan mukava välillä päästä vesille.


Kalliorannat aiheuttavat jo sen, ettei joka paikasta pääse vesille.  Tietysti ei uimaankaan.  Jotkut seikkailumieliset ovat kyllä kallioilta joskus hyppineet, mutta aika riski se on terveydelle.  Sitä ei koskaan tutkimatta tiedä mitä on pinnan alla.


 

maanantai 11. elokuuta 2014

Kalevalaista jäsenkorjausta

Sekin tuli nyt koettua ja alkutuntemus on hyvä.  En ihan tarkkaan tiennyt mitä tulee tapahtumaan, mutta jotakin sentään.  Siinä mennään jotenkin vähän syvemmälle kuin hieronnassa ja se kohdistuu nimenomaan jäseniin ja selkärankaan.  Siinä yritetään lisätä liikkuvuutta ja auttaa nivelia parantamaan itse itsensä.  Aineen vaihdunta lisääntyy myös.  Muutama tunti hoidon jälkeen on jotenkin raukea olo ja tunnen kuinka paineentunne  on pistänyt jotakin liikkeelle.  Hoidon luvattiin tuntuvan parin päivän päästä parempana liikkuvuutena.
 
 
Minulla ei ollut vielä mitään suurta vaivaa, ainoastaan olkapäät ovat vihoitelleet.  Jäsenkorjaaja löysi kyllä kipeät kohdat ja osasi sanoa minkä kohdan olen jossain vaiheessa elämääni loukannut.  Nyrjähtänyt nilkka paljasti itsensä ja niskassa löytyi jonkun iskun tai putoamisen aiheuttamia jälkiä.  En tosin muistanut muutama vuosi sitten putoamista selälleni.  Ilmeisesti se oli sen putoamisen aiheuttama vika.
 
 
Parin tunnin hoito maksoi 70€.  Ei se minusta tuntunut kalliilta, jos se auttaa parantumiseen.  Tukan leikkauksesta ja värjäyksestä saa maksaa ainakin saman verran jos ei enemmän.  Hieronta vaatii aina useamman käyntikerran.  Tässä voi päästä yhdellä.  Itse täytyy tietenkin osallistua parantumiseen venyttelemällä. 
 
Kalevalainen jäsenkorjaaja käy kolmivuotisen koulun, joten ei se ihan heppoisissa kantimissa ole.  Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen yllätys.  Hierojia on monenlaisia, samoin jäsenkorjaajia.  Minulle sattui nyt ainakin hyvin asiansa tunteva henkilö.
Tästä linkistä löytyy tietoa muunmuassa kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.
 
 

 

maanantai 4. elokuuta 2014

Hikiset päivät

Olin pari päivää työpisteessä, missä lämpötila nousi + 30 asteeseen ja kosteusprosentti oli sata.  Se ei ollut mitään herkkua.  Oli kuin olisi ollut vähän lämmitetyssä saunassa.  Hienoja lakeja kyllä on taukojen pitämisestä useammin, mutta käytännössä se on vaikeaa, kun työt pitää saada tehtyä tietyssä ajassa.  Löysin linkin, jossa neuvotaan työskentelyä kuumassa työpaikassa.  Työvaatteita ei voinut vähentää, kaikki muut temput tein.  Onneksi en työskentele siellä jatkuvasti. 
 
  http://tyopiste.ttl.fi/Duunitohtorit/Sivut/Miten_avitan_jaksamistani_kun_tyohuoneessa_on_30C.aspx

Vapaa-ajalla voi suunnitella liikunta-ajat niin kuin haluaa.  Käydä vaikka yöllä lenkillä.  Siinä on se vaara, että ei saa lainkaan unta.  Tietyssä iässä kun hiki on muutenkin herkässä, ylimääräinen hikoilu vie valtavasti voimia.  Ei pysty juomaankaan määräänsä enempää.  Pari litraa menee kevyesti, ei oikein enempää.

Pää on jo hiukan pyörällä kuumuudesta.  Pitäisi välttää liikaa rehkimistä.  Se vain on vaikeaa kun mieli tekee liikkumaan.  Joka päivä on tehtävä valintoja oman jaksamisen kautta.  Pidempi lenkki hitaammalla temmolla antaa yhtä hyvän tuloksen kuin viimeiseen hikipisaraan saakka tempoilu.  Hiki ei nimittäin vähällä lopu.  Hiki virtaa kuin vuoripuro jos kiipeää esimerkiksi kerrostalon kahdeksanteen kerrokseen.

Onneksi loma alkaa muutaman päivän kuluttua, silloin voi valintoja tehdä ajan ja liikunnan suhteen miten mielii.


 

Liikunnallisesti lahjakas

Kenestä näin voisi sanoa?  Toisten mielestä lahjakkaan pitäisi voittaa useamman tyypin lajissa.  Mielestäni liikunnallisesti lahjakas on he...