maanantai 22. heinäkuuta 2019

Juoksuohjelmat

Koetan taas herätellä uinahtelevaa hölkkäintoani.  Löysin mukavan melkein nollasta lähtevän juoksuohjelman.  Olisin voinut aloittaa muutaman viikon alkua pidemmältä, mutta halusin aloittaa ihan alusta.  Siinä on kenties tarkoitus opettaa säännöllisyyteen liikunnan suhteen. Näin hellepäivinä pitemmät lenkit ovatkin raskaita.

Se on luultavasti julkaistu monella sivulla, minä löysin sen Porin sivuilta nimellä juoksuohjelma.  Eihän sitä tarvitse orjallisesti noudattaa.  Voi vaihtaa päiviä oman halunsa mukaan, tai tehdä jotain enemmän tai vähemmän.

Laitoin ensimmäisillä kerroilla oikein ajastimen käyntiin, että varmasti suoritan päivän minuutit juostessa.  Huomasin kuitenkin kelloa vilkaistessani ettei se välttämättä ole tarpeen.  Ei kannata sen suhteen kerätä paineita.




Juoksuohjelmia löytyy moneen makuun.  On nollakuntoisille tarkoitettuja ohjelmia, tavalliselle lenkkeilijälle pitempiä matkoja haluaville ja urheilijoille.  Halu kasvaa syödessä, miksi ei juostessa.  Ensin on vain laitettava tossut jalkaan ja lähdettävä ulos.  Vaikka liikunta ei pelkästään laihduta niin hyvä apu siitä on siinäkin touhussa.







Juoksuohjelmat

Koetan taas herätellä uinahtelevaa hölkkäintoani.  Löysin mukavan melkein nollasta lähtevän juoksuohjelman.  Olisin voinut aloittaa muutama...