Siirry pääsisältöön

Uusi vuosi, uusi tahtotila

 Terveys ja hyvinvointi on seniori-iässä se asia, jota tavoittelen.  Lenkilläkin koetan toteuttaa ajatusta, ei se nopeus vaan matkan pituus.  Minun painollani kävellen kulutettu kalorimäärä 6 km/h voi olla jopa 400-500 kcal.  En jaksa tällä hetkellä hölkätä edes puolta tuntia yhtä mittaa, joten saan kävelyllä yhtä hyvän terveyshyödyn.


Tänä vuonna, 2021, on tarkoitus keskittyä  hyvinvointiin ja jaksamiseen.  Kaikki muu, mitä se tuo tullessaan on kotiinpäin.  Sokerin kulutuksen vähentäminen on ensimmäinen osio siitä.  Sain yhdeltä sivulta jo vinkin, miten voi valmistaa sokeritonta sosetta hedelmistä itse.  Joululta jäi muutama omena ja kiiwi.  Keitin ne soseeksi.  Se on hyvää viilin, jogurtin tai puuron lisäkkeeksi.  Eikä kaipaa sokeria.

Keitin niitä 5 min ja soseutin.  En tiedä kuinka kauan se säilyy, mutta luulen syöväni sen viikossa.  Uskoisin sen säilyvän niin kauan. Niin, ja lisäsin siihen ripauksen kanelia mausteeksi.


Tieto tulee lisääntymään ajan myötä.  En ole, enkä tule olemaan mikään terveysfriikki, joka vahtii joka suupalaa.

Olen aina ollut perusterve, minun ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota kaikkeen.  Ikääntyessä aineenvaihdunta hidastuu ja jos jatkaa samaan malliin, päärynävartalo pyöristyy omenaksi.

Näkyvää rasvaa olen jo pyrkinyt vähentämään ennen sokeria.  Se ei ole kuitenkaan auttanut niin paljon kuin luulin.  Voileivän päälle laitettavat voinokareet ovat aika pieni lisä kokonaisrasvamäärään, kun kuitenkin paistan kaiken voissa.

Minua auttaa energian kulutukseen enemmän pitkät lenkit, kuin kuntosali. Lenkillä ja jumppasalissa vahvistuvat lihaksetkin. Lihasmäärän minulla on todettu kehonkoostumusmittauksessa olevan plussan puolella.  Tietysti lihaksista pitää pitää myös huolta.  Ne, kun pyrkivät surkastumaan vanhetessa.

Terveys ja hyvinvointi on ihmisen melkein ainoat tavat, joilla pääsee korkeaan ikään.  Moni asia tuo nautintoa, mutta jos väärät ruokatottumukset  ja elintavat tuovat enemmän haittaa kuin hyötyä, niitä kannattaa tarkastella.  Olen omassa elämässäni päässyt jo pieneen alkuun ja aion rimpuilla mukana tässä taistelussa.

Hyvää Uutta Vuotta!







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H