Siirry pääsisältöön

Verenpaine alemmaksi

Minulla ei ole vielä lääkkeitä verenpaineen alentamiseksi, enkä haluaisikaan.  Olen mittaillut silloin tällöin kotona olevalla mittarilla paineita ja olen havainnut paineen olevan toisinaan koholla.  Liiallinen itsensä  tarkkailukaan ei ole hyväksi, joskus kuitenkin.  Verenpaineen nousu  lievänä ei anna itsestään mitään merkkejä.  Terveyttään on hyvä vaalia ja muistella miten painetta saa alemmaksi.  Ruokavalio on tietenkin tärkein osuus.  Suolaa, rasvaa ja muita epäterveellisiä ruokia pitää välttää.  Ei kokonaan, mutta viikossa enemmän terveellisiä ruokia kuin muita.  Liikunta on heti toisena listassa.

Verenpainemittareita saa aika edullisesti ja ne antavat kuvan mihin suuntaan paine on menossa.  Jos se pysyttelee isoissa lukemissa koko ajan, on syytä mennä tarkistamaan luvut terveyskeskukseen.

140/90 on jo hiukan koholla.  Silloin jo pitää alkaa reagoimaan.






Kokeilin tänään ruokaa, johon en lisännyt lihaliemikuutiota tai suolaa.  Siihen tuli kyllä 1dl maustettua kermaa ja ripaus homejuustoa.  Laitoin paljon kasviksia joukkoon ja maustoin ruuan currylla, mustapippurilla ja lipstikalla.  Ihan hyvältä se maistui.  Pelkästään suolan voi jättää pois, mutta ruoka on aika mautonta jos sitä ei jollain tavoin mausta.  Tästäkin linkistä voi löytää tapoja vähentää suolan käyttöä.


Liikkumalla säännöllisesti saa ruuan energiat kulutetuksi.  Huomasin liikkumisessa yhden asian tänään.  Tein pidemmän lenkin, osaksi kävellen ja osaksi hölkäten.  Se tuntui mukavammalta kuin pelkkä hölkkälenkki.  Pystyin tekemään pidemmän lenkin ja energiaa kului varmaan saman verran kuin lyhyemmällä hölkkälenkillä.  Se on myös osa verenpaineen hoidossa, ettei stressaa  edes liikunnalla.  


Syyspäivät ovat hyviä ulkoilupäiviä.  Ei aina sada.  Välillä on viileätä, mutta siitä selviän vaatteilla.

Iloista mieltä liikkumiseen koetan ottaa mukaan.  Se on mukavampi mukaan otettava kuin hienot liikuntavaatteet.

Kommentit

Sari sanoi…
Itselläkin on alkanut olla nuo verenpaineet hieman koholla. Tuollainen mittari on varmasti hyvä paineiden seurantaan. Itsekin toivon, että välttyisen sen suuremmilta hoidoilta tai lääkitykseltä ainakin toistaiseksi. Liikunta ja ruokavalio ovat varmasti tärkeitä seikkoja. Terveiset Kuopiosta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän