Siirry pääsisältöön

Työturvallisuus kärsii väsymyksestä

Työpaikallani oli kysely työturvallisuudesta.  Kaikki muut asiat olivat suurinpiirtein ihan ok ja olin samaa mieltä kysyjän kanssa, mutta havaitsin itse, että vastasin väsymykseen ja työn raskauteen liittyviin kysymyksiin erilailla kuin aiemmin.  Monissa muissakin työpaikoissa on työtahti kiristynyt, eikä vapaalla ehdi palautua työn rasituksista.  

Liiallinen väsymys, jos se menee ihan uupumuksen rajoille, voi aiheuttaa vaaratilanteita työssä.  Varsinkin jos työskentelee koneiden kanssa.  Aina ei tarvitse olla kysymys autolla ajosta tai muista kuljetusvälineistä.  Jos on monta asiaa mielessä, mitä pitäisi hoitaa, joku unohtuu.  

Tarkkuutta vaativissa töissä saattaa olla kysymys toisen hengestä esim. potilastyössä.  

Jos töiden jälkeen ei jaksa muuta kuin huilailla, silloin voi olla jo kysymys liiallisesta väsymyksestä.  Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen ei pitäisi olla uupunut.  Tietysti jos rankat työpäivät jatkuvat päivästä toiseen ja viikosta toiseen, jokainen uupuu ennen pitkää.  n.25% suomalaisista kokee työuupumusta.


https://www.ttl.fi/tyontekija/tyostressi-ja-uupumus/

Kun uupuu työstä, siitä ei selviä enää pelkästään nukkumalla.  Asia pitäisi ottaa käsittelyyn jo paljon aiemmin.  Minulla on sikäli hyvin asiat, että eläkeikä on jo aika likellä.

Liikunta on minua auttanut jaksamaan ruumiillista väsymystä.  Kaikenlaiset mieltä nostavat harrastukset ovat avainasemassa väsymyksen torjunnassa.


Kommentit

Liisa sanoi…
Väsymys on varmasti iso tekijä työturvallisuudessa. Ja on tärkeää, että vielä töiden jälkeenkin jaksaa puuhailla ja liikkua, että työ ei vie kaikkia mehuja. Puolisoni työskentelee alalla, jossa hän joutuu käsittelemään isoja työkoneita, joten hän tekee aina kaikkensa, että saa kunnon yöunet. Mielestäni myös koulutus, kuten vaikkapa työturvallisuuskorttikoulutus, ovat oivia keinoja työturvallisuuden parantamiseen.
Jaakko sanoi…
Kiitos tästä kirjoituksesta. Väsymys on kyllä monella alalla riski työturvallisuuden kannalta. Itse aloin miettiä esimerkiksi kuljetusalaa, missä myös kemikaaleja ja muita vaarallisia aineita kuljetetaan. Vaarallisten aineiden lähetyksessä on oltava oikea kalusto kuljetukseen mutta myös kuljettajilla tietääkseni koulutus ja ajolupa tähän.
ada sanoi…
Kiitos kirjoituksestasi työturvallisuudesta, nostit tärkeän asian esille. Vaikka ei työssään isoja koneita tai autoa ajaisikaan, on väsymys silti turvallisuus riski. On myös paljon muita asioita, joita työpaikalla kannattaa turvallisuuden kannalta huomioida, ystäväni, joka ajaa työkseen kuorma-autoa, suoritti juuri työturvallisuuskortin.https://rescuetraining.fi/tyoturvallisuuskortti/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän