Nyt jo edesmennyt isäni oli intohimoinen penkkiurheilija ja kalamies. Hän ei lähtenyt katsomaan otteluja tai muutakaan urheilua, mutta seurasi televisiosta lähes kaiken mitä tuli, toiset kahteen kertaan. Viimeisinä aikoina hän ei pystynyt jääkiekosta seuraamaan enää kolmatta erää jos oli tiukkaa, otti niin sydämestä.
Kalastaminen oli hänellä myös verissä. Tuli kalaa tai ei niin vesille oli päästävä. Kesällä veneellä ja talvella pilkille. Ahvenia ja haukea tuli syötyä useita kiloja minunkin lapsuudessani. Hyvältä ne maistuvat vieläkin suussani, joten oppi on mennyt perille.
Jaan penkkiurheilun lisäksi isäni kanssa innostuksen lukemiseen. Hän oli siinäkin mestarisluokkaa, määrässä ainakin.
Kirjoitin pari vuotta sitten isästäni toisenkin kirjoituksen, jonka laitan tähän. Vaihdoin vaan päivämäärän. Olen edelleen samaa mieltä:
Isänpäivä
Isänpäivänä en voi enää lahjaa isälle antaa, muistella
voin. Isänpäivää vietetään monessa
maassa. Juhlapäivä on puoli vuotta
äitienpäivän jälkeen. Tänä vuonna päivä
on 11.11
Isäni oli
vaatimaton ja työteliäs mies, johon luottivat muutkin kuin perheenjäsenet. Häntä ja montaa muuta isää kuvaa oivasti
Anna-Liisa Rekolan runo.
Menestys ei häntä tärvellyt,
koska hän ei menestynyt,
rikkaus ei,
koska hän ei ollut rikas,
eikä köyhyys,
koska hän ei ollut köyhä.
Liika tieto ei sekoittanut päätään
koska sitä ei ollut.
Kuin koira veräjästä
hän livahti taivaanportista sisälle.
Pyhä Pietari vilkaisi perään ja sanoi,
menköön nyt,
hyvä ihminenhän se oli.
Isäni oli tavallinen suomalainen mies, rehti ja
rehellinen. Hän yritti opettaa
lapsilleen ja lapsenlapsilleen samaa.
50-luvulla muutto Poriin antoi minulle mahdollisuuden syntyä
porilaiseksi. Porin kaupunki antoi työn
ja perheelle asunnon.
Kommentit