Liikkuva ihminen

Kesäloma on pyörähtänyt käyntiin hyvin liikkumisen suhteen.  Olen pyöräillyt, kävellyt, hölkännyt ja uinut.  Uinut olen tosin vasta yhden kerran, kylmillä säillä alkoi kesälomani.  Eilen rohkaisin mieleni ja kävin maauimalassa uimassa.  Lämpötila oli 16-17 plus astetta.  Ei se uintia haitannut, mutta auringossa makoilu ei oikein tuntunut hyvältä.  Talviturkin heittäminen luonnonvesiin on siirtynyt myöhäisemmäksi.  Onhan tässä vielä kesää ja lomaa jäljellä. Tosi kuntouimarit eivät katso lämpömittaria, eikä säätä.  Heitä maauimalassa näkyikin enimmäkseen.  Lomailijat olivat vähemmistönä. Aina löytyy tekosyitä liikunnan väistelemiseen.  Minäkin tiedän ne kaikki ja olen käyttänyt jokaista syytä.  On liian kylmä, kuuma, sateista, väsymystä ja suurin syy, laiskuus.  Ajan puutekaan ei ole syy jättää liikuntaa tekemättä.  Pieni venytyshetki kaiken kiireen keskellä ei vie aikaa enempää kuin kahvikupillisen juominen.   Kuntoilija voi jättää silloin tällöin väliin liikkumiskertoja. 

Alkoholittomat oluet ovat hyvä tapa huijata suuta ja vatsaa.  En ole vuosikausiin juonut humaltuakseni, pari olutta saunan jälkeen on ollut tarpeeksi.  Olen nyt ajatellut,että senkin tavan voisi jättää pois. Olen maistellut alkoholittomia oluita ja ne ovat ihan mukavan makuisia. Pidän oluen mausta, en alkoholin vaikutuksesta. Vähentämällä määrää, vähenee myös kalorit. Alkoholittomissa oluissa ei ole ollut mainittavia makueroja, ainakaan lagereissa.  Tummia oluita en ole maistellut. Jos laskee,että vuodessa on 52 lauantaita ja joka lauantai juo kaksi olutta tekee se jo yli sata tölkkiä  kurkkuun kaadettuna. Alkoholittomassa oluessa on jonkun verran vähemmän kaloreita kuin keskioluessa. Yleensä vielä jano kasvaa juodessa. Seurassa tulee juotua enemmän. Juhannuskin on tuossa tuokiossa. Juhlat kasvattavat juomisen määrää edelleen. Minulle tuntuisi sopivan alkoholiton vaihtoehto. Sen avulla jano lähtee yhdellä purkillisella.

Ainakin köyden varassa.  Tuppauduin jälkeläisten seuraksi Huikee- seikkailuradalle.  Se sijaitsee Yyterin lomakylän viereisessä metsässä.  Vähän epäilin jaksamistani, mutta muutaman radan jaksoin kiivetä ja liukua vaijereita pitkin.  Turvallista se oli, ei siinä mitään. Korkeus minua eniten häiritsi.  Vähän kun on korkean paikan ahdistusta.  Rohkeasti kun vaan päästi itsensä lentoon ja liitoon, niin mukavaltahan tuo tuntui. Kaikkien piti ensin suorittaa harjoitteluradan pätkä, ennen kuin pääsi varsinaisille radoille. Hyvää ja tehokasta liikuntaa valjaissa killuminen oli.  Tasapainoa ja jonkun verran käsivoimia liikunta tarvitsi.  Turhaan aikuiset pelkäävät osallistumista temppuiluun.  Jos on jotain kipuja tai ongelmia kropan kanssa, silloin ei pidä lähteä radalle.  Minä pidin tästä liikuntatavasta.  Joskus pitää varmaan uusia keikka. Ohjaajat seurasivat koko ajan tapahtumia ja auttoivat ongelmissa.  Alussa he jopa kiristelivät valjaita ja neuvoivat miten niihin pukeudut

Mieli halajaa nomadiksi, mutta paikallaan oleminen on tapa ja pakko.  Kesäisin sitä voi hiukan harrastaa nykyaikaisesti autolla ja muilla kulkupeleillä.  Autoillessa huomaa ihmisten liikehdinnän paikalta toiselle ilman mitään suurempaa päämäärää.  Tapahtumasta toiseen tai muuten vain.  Poikkeillaan tienvarsilla oleviin kuppiloihin tai maisemia ihailemaan.  Kenenkään ei ole mikään pakko enää liikkua tavaraa hakien muille paikkakunnille.  Omasta asuinpaikasta löytyy kaikki tarpeellinen.  Ihminen liikkuu tylsyyden karkoituksen takia ja elämyksiä hakien.  Joskus niitä löytyy, toisinaan ei. Kristallirannan leirintäalue Säkylässä oli tupaten täynnä asuntovaunuharrastajia ja mökkeilijöitä.  Rannan äärellä on mukava leirinuotiolla tavata tuttuja ja tuntemattomia kulkijoita.   Leirintäalueet eivät oikein minua kiehdo, mutta isolla Pyhäjärvellä olisi mukava viettää aikaa.  Ilman saaria se näyttää todella isolta. Pienen autolla ajellen tehdyn retken jälkeen voi palata kotii

Maaseudun tiet ovat useimmiten sorateitä ja nyt vielä kovin pölyisiä kuivan sään takia.  Mutkia ei ole oiottu eikä mäkiä madallettu.  Siellä ei ohutrenkaisilla pyörillä ole mikään nautinto pyöräillä.  Sen takia minulla onkin käytössä vahvarenkainen ajopeli.  Sitä myytiin nimikkeellä citypyörä.  Ihan se on kuin perusmummis, mutta vahvemmilla renkailla.  Se on oiva peli möykkyisille metsäteille ja sorapinnalle. Sillä kun päästelee mäkiä alas, niin ei tunnu pienet kivet persuksiin asti.  Muutama vaihde siinä on, että mäkiä pääsee polkemaan istuen satulassa.  Vauhdin hurmaan siinä ei oikein pääse, mutta ehtiipä katsella maisemia.  Maaseudulla ei ole paljon liikennettäkään, joka häiritsisi. Aina kannattaa poiketa isommalta tielta pienille metsäteille.  Niissä ei eksy, kun palaa takaisin samaa tietä.  Luonnon monimuotoisuutta silmäilee ihan mielikseen.  Mökki on minulla tukikohtana ja sieltä päin olen kiertänyt kymmenien kilometrien lenkkejä.  Mäkiä alas ja ylös, vaiht