Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Pakkaspäivät

Pakkaspäivinä, aurinkoisina sellaisina, voi lähteä lähiluontoon kameran kanssa.  Nuuhkia lumen ja talven tuoksuja, siristellä silmiään auringon paisteessa ja antaa kameran laulaa.  Kunto kasvaa kohisten, kun kapuaa rinteitä lumessa.  Kuvaamiseen innostuu niin paljon, ettei huomaa muiden kulkijoiden ihmetteleviä katseita. Lumipäinen kalliokotka valvoo maastoa.  Lähiluonnossakin löytää uusia kuvakulmia, kun vielä lisää ripauksen mielikuvitusta.   Pieni joki, Varvourinjuopa, on jäätynyt ja siihen on voitu tehdä latuja sunnuntaihiihtäjien iloksi. Kirjurinluodosta otettuja kuvia.  Kirjurista on tullut kaupunkilaisten ulkoilupuisto.  Siellä pääsee mm. hiihtämään ja luistelemaan.  #kansallinenkaupunkipuisto

Hyvinvointipaino

 Törmäsin hyvinvointipainosta kertovaan artikkeeliin Kiloklubisivulla.  Siinä oli paljon asiaa.  Painoindeksi on eri asia kuin hyvinvointipaino.  Lihaksikkailla ihmisillä saattaa olla 5-10 kg enemmän painoa.  Se voi painoindeksinä näyttää jo lihavuuslukemia.  Olen lihaksikasta ja rotevaa sukua itsekin.  Vyötärö on melkein normaalilukemassa, mutta painoindeksi näyttää lievää lihavuutta.   Kannattaa siis   silmäillä sukulaisia, miltä he näyttävät.  Toki aina on tiputettavaa jokunen kilo.  Jos pysyy ilman suurempaa kamppailua parin kilon heitoilla samoissa lukemissa, ei kannata huolestua.  Terveellisempään ruokavalioon pitäisi suuntautua vapaaehtoisesti, eikä tuijottaa koko ajan puntarin lukemia.  Liikunta auttaa pitämään painon samana Olen viilannut vähän ruokavaliotani rasvattomampaan suuntaan joulun jälkeen.  Söin muutaman vuoden aamuisin rasvaisia turkkilais- ja kreikkalaisjugurtteja.  Niihin vielä makeat hillot päälle, niin kaloreita kertyi.  Niissä on 7%- 10% rasvaprosent

Laskiaissunnuntai

Liikkumisen katselemista laskiaisena harrastettu.  Olympialaisten seuraamista televisiosta, juniorijääpallon katsomista ja palelua ulkoilmassa.  Kiitollisempaa olisi liikkua itse kylmässä viimassa, kuin seisoa palelemassa kentän reunalla.  Ei tullut menestystä miesten hiihdosta, niin kuin eilen naisissa.  Vielä on aikaa, pari matkaa vasta hiihdetty.   Kaksi kertaa olen itse päässyt lähimaisemissa hiihtämään, se on jo yhtä paljon kuin viime talvena.  Voi olla, että ehdin vielä ladulle, ennen kuin lumet sulavat.  Kymmenen senttiä pakkaslunta ei anna oikein mahdollisuutta konelatuun.  Paremmin pääsee jos viitsii tehdä suksilla ladun, jota sitten hiihtelee muutamaan kertaan. Olen satsannut kävelyyn enemmän kuin hiihtoon.  Puolitoista tuntia kävelyä on yhtä tehokasta kuin hiihto, ainakin jaloille.  Hiihdossa tietysti saa hartioihinkin liikettä. Pakkasjakso on kestänyt kauemmin tänä talvena.  Toivottavasti sitä riittää vielä maaliskuulle.  Tuntuu sitten kevät hienolta auringon l