sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Turvotus pois viikossa

Lehdet ja netti pursuaa tietoa ja ideoita, miten saadaan turvonnut naama ja vatsareppu hiukan sileämmäksi.  Yksinkertaisuudessaan se on siinä, että suola jätetään kaappiin, lisätään liikuntaa ja yritetään syödä terveellisesti.  Veden juominen on yksi konsti saada nesteet liikkeelle.  yhdessä jutussa neuvottiin juomaan vettä 5 litraa päivässä, mikä minusta tuntuu aika hurjalta.  pari kolme litraa vettä riittää hyvin.
 
Kaikenlaisten kasvisten lisääminen ruokavalioon on hyväksi.  Syytä olisi välttää turvottavia ruokia.  Hernekeitto esimerkiksi, jota tänään söin kaksi lautasellista.   Liikunta ja veden juominen minulta onnistuu suuremmoisesti.  Haasteena on ruokavalio.  Ainakaan en suostuisi juomaan joistakin kasviksista puristettua mehua.  Vihreät kasvikset erityisesti tekevät juomasta etovan näköistä.  Ihminen syö myös silmillään.  Ananas ja porkkana voisi olla hyvä yhdistelmä.  Hankalaksi sen tekee kuivien juuresten paljous, että saadaan desi nestettä.  Syömällä näitä voi päästä samaan tulokseen.
 
 
Liikunnan jälkeen janon voi tyydyttää pelkällä vedellä.  Nyt on tullut muodiksi juoda monenlaisia proteiinijuomia.  En ole niitä kokeillut.  Mielestäni tunnin tai parin liikunnalla eivät voimat vähene niin paljon, että siihen tarvittaisiin lisäravinteita.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Traktorit kilpasilla

Enpä ole tällaisissa kisoissa ennen käynytkään, nimittäin traktorien mäkivetokisassa.  Traktorit vetävät kuorman mäkeä ylös, suuren painon kanssa.  Nopeutta myös mitataan.  Nämä kisat olivat tarkoitettu ihan maaseututraktoreille, ei ihan pelkästään kilpailuun tarkoitetuille traktoreille.
 
 
Aika lujaa toiset näistäkin menivät.  Pakokaasusavu oli melkoinen.  Säälitti oikein traktorien puolesta.  Tuhatpäinen yleisö oli tapahtumaa seuraamassa.  Ihan kiva tapahtumana.  Santamonttu saatiin toiseen käyttöön ja rahat laitettiin oman kylätalon hyväksi.
 
 
Maaseutukylissä löytyy toisinaan yhteisöllisyyttä järjestää itselle ja muille tapahtumia.  Maaseudulle ei oikein kukaan muu tule mitään järjestämään.  Nyt oli kyseessä Sammin kylä Siikaisissa.
 
 
 Pilvipoutainen ja lämmin sää oli hyvä kilpailijoille.  Sateella sitä ei olisi voinut oikein järjestääkään.

Katsojat viihtyivät, kun saivat ostaa välillä makkaraa ja pullakahvit.


 

Helteinen heinäkuu

Näinä helteisinä päivinä pitää päättää, mitä tekee vapaa-aikana.  Makaako reporankana sängyssä tuulettimen pyöriessä vai uskaltautuisiko pi...