Siirry pääsisältöön

Lihaskunto hyväksi kotona

Selailin netissä kuntosalien sivustoja, jos vaikka innostuisin lähtemään salille.  Eivät oikein kiehtoneet salien hinnat ja tarjonta.  Kuukausimaksut olivat aika kalliita.  Halvemmalla pääsisi jos sitoutuisi vuoden sopimukseen.  Silloinkin pitää erikseen sanoa irti sopimus jos ei halua jatkaa.  Samaa touhua kuin kestotilauslehdillä.
 
Bongasin kuitenkin minulle sopivan ohjelman yhdeltä sivustolta.  Kotona tehtävä rasvanpoltto-ohjelma neljäksi viikoksi 20 €.  Tilasin ja tulostin ohjeen.  Nyt se on vain itsestä kiinni onnistuuko.  Viikko on nyt tehty ja ihan kivalta tuntui.  Ei liian raskas, eikä liian kevyt.  Oman kunnon mukaan voi ohjelmaa keventää tai lisätä tempoa.
 
 
 
En ole tiennyt, että kuntosalien valinnoissa voisi olla tämän sorttista tarjontaa.  Piukat Paikat on salin nimi.  Voi olla, että muissakin on samanlaisia, mutta tämä nyt sattui silmiini ja sopi kukkarolle.
 
Itsekin voi ohjelmia suunnitella, valmiin ohjeen noudattaminen on helpompaa.  Tämä ostamani ohjelma sisältää kiertoharjoittelua, kuvien ja ohjeiden kanssa.  Kolme kertaa viikossa puoli tuntia kerrallaan.  Lisäksi suositellaan 2 kertaa viikossa 45 minuuttia kävelyä tai jotain muuta aerobista liikuntaa oman halun mukaan. 
 
Mahdollisesti tämä antaa kipinän jatkaa lihaskuntoa parantavaa liikuntaa jatkossakin.  Ei aina tarvita hienoja kuntosalilaitteita lihaskunnon parantamiseen.  Kahvakuulan korvasin kahdella käsipainolla ja stepperin portailla.  Muita tarvikkeita ei tässä ohjelmassa kaivattu. 
 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän