Siirry pääsisältöön

Kevätpäivien kuvasatoa

Kevätretki maastoon toteutui suunnitelmien mukaan.  Aurinko paistoi ja sää oli mitä parhain.  Reppu selässä kävelin metsätietä pitkin.  Hiukan helpotti kävelemistä, kun metsäkone oli viety lavetilla puunkaatoon.
 
Metsässä ei ollut kovin paljon lunta, sen verran kuitenkin, että hiki tuli.  Reitti oli loppuosastaan hiukan outo, onneksi matka ei ollut kovin pitkä.  Pari kertaa tarkistin puhelimen kartasta olenko menossa oikeaan suuntaan.  Ei se kompassista käy, mutta auttaa jonkin verran.
 
Suon vieressä oleva lähes kuivunut järvi oli kohteenani.  Järvi oli vielä jäässä, enkä nähnyt siis uiskentelevia lintuja.  Kaunista siellä oli ilman lintujakin ja rauhallista.  Ei mitään muita ääniä kuin tuuli.  Kävely siellä oli oikein virvoittavaa.  Kahvihetki metsässä oli piste iin päälle.
 
Varjot pitenevät koko ajan kevät etenee.  Vähän ajan päästä nämäkin lumet sulavat.   Vähäjärvi on järvi vaikka puuntynkiä nousee jään läpi.




Liikunnasta lumessa rämpiminen kävi.  Reisissä tuntui lenkin jälkeen väsymystä.  Jälkiä näkyi lumessa.  Hirviä, peuroja ja pienempiä eläimiä oli liikkunut metsässä.
 
Seuraavan päivänä sain sentään vähän joutsenia kameran eteen.  Ne ruokailevat ja lepäilevät pelloilla odotellen jäiden lähtemistä.  Töyhtöhyyppäkin hypähti samaan kuvaan.
 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H