Joogaa

Yleisurheilun MM-kisojen välissä oli hyvä käydä rauhoittumassa joogan alkeiskurssilla.  En tiedä antoiko se mitään uusia eväitä liikuntaan, mutta herätteli taas venyttelyn hyvään vaikutukseen.  Ei kannata heti koittaa äärirajalle, vaan hitaasti kiiruhtaen.  Joogan merkitys on suomessa erilainen, kuin esimerkiksi Intiassa, jossa sillä on suuri hengellinen merkitys.  Täällä jooga mielletään enemmän ruumiilliseksi harjoitukseksi.  Joogasta on länsimaissa kehitelty monenlaisia haaroja.  On hotjoogaa, saunajoogaa, flowjoogaa ja paljon muita.  Perusjooga on kuitenkin hathajooga, jota muutaman liikkeen verran kokeiltiin.  Kyllä siellä siis jotain uutta opinkin.
 
 
Kolme tuntia meni nopeasti.  Mieleen jäi itämään, josko sittenkin menen johonkin tunnille.  Pori on muutenkin joogakaupunki.  Täällä järjestetään viikon kuluttua joogatapahtuma, johon odotetaan monta sataa osallistujaa.  Ehkä jooga sopii porilaiseen sielunmaisemaan.
 
Naiset ovat enemmistönä tunneilla, mutta joku mieskin  uskaltautuu välillä mukaan.  Miehille järjestetään äijäjoogaa, joka tuntuu hiukan omituiselta.  Kai se on sen takia, että he uskaltavat paremmin tulla tunneille.
 
Joogata voi kotonakin, mutta perusliikkeet olisi hyvä oppia ohjatusti, ettei tee kovin väärin.  Liikkeellä voi tehdä vahinkoakin.
 
 
 

Kommentit

Suositut tekstit