keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Terveenä vanhuuteen

Olen huomannut vuosien kuluessa, että joka vuosi pitäisi tehdä enemmän harjoituksia, pitääkseni kunnon samana.  Se ei tietenkään ole mahdollista.  Kolme peruspylvästä: ravinto, liikunta ja henkinen voima, ovat tärkeimmät tavoiteltavat tavat.  Ravinnossa voi ja pitääkin välillä hullutella, kunhan palaa omiin hyviin tapoihin.  Liikuntaa ei tarvitse enää ikänaisena tai -miehenä harrastaa verenmaku suussa.  Liikunta kuuluu jokaiseen päivään, vaikka vain muutama minuutti jos ei sillä kertaa jaksa muuta.  Henkinen voima taas on vaikeampi juttu.  Jokaisella on omat keinonsa saada mielen lujuutta.  Pieniä vaikeuksia ei kannata surra kovin kauaa.  ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ.
 
Rauhoittuminen silloin tällöin kantaa yllättävänkin pitkälle.  Olen harrastanut joogaa jonkun verran kotioloissa.  Lainasin kirjastosta mukavan kirjan, jossa annetaan joogaohjeita jäykille suomalaisille.  Lempeät liikkeet eivät tuntuneet yhtään pahalta.
 
 
Ilmoitin itseni tämän jälkeen joogan alkeiskurssille.  Yhtenä päivänä kolmen tunnin ajan neuvotaan joogan perusjuttuja.  Aina jotain uutta ja mukavaa saa matkaan, kun osallistuu kiinnostavaan juttuun. 
 
Vanhuus on pitkä aika verrattuna lapsuuteen tai työikään.  Kaikilla se on eripituinen.  Olen päättänyt nauttia elämästä loppuun saakka.  Jokaisen elämä on ainutkertainen, eikä sitä saisi käyttää pelkästään vaivoista valittamiseen.  Jos siitä ei muuta saa, niin on ainakin kaunis ruumis katsella.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista. Kirjoita ja ole samaa mieltä tai väitä vastaan.