Siirry pääsisältöön

Urheilun seuraaminen televisiosta

Kaupalliset tv-kanavat ovat kaapanneet melkein kaiken seuraamani urheilulajit kanavilleen.  Kanavat kun ovat vielä niitä maksullisia.  En ole ottanut mitään niistä.  Ne kun näyttävät sellaisia lajeja, mitä en seuraa kuin silloin tällöin.   Kaikkialla maailmassa urheillaan päivittäin, mutta yleisradion ohjelmisto näyttää sitä mitä halvalla saa.  Tietysti minun urheilukiinnostukseni on hyvin kapea, hiihtoa ja yleisurheilua.  Ampumahiihtokaan ei oikein sytytä vaikka Kaisa Mäkäräinen on pärjännyt hyvin.  En ole itsekään oikein varma mikä hiihdossa viehättää.  Hitaat väliaikalähdötkin seuraan alusta loppuun.  Kai se on se kasvava jännitys.  Yhteislähdöt ovat televisiokatsojasta ihan perseestä.  Siinä seurataan muutaman hiihtäjän hiihtelyä, joka alkaa vasta viimeisellä kierroksella.
 
Sprinttihiihdot ovat jännittäviä, koska kilpailijat ovat näkyvissä koko ajan.  Perinteisen sprintin hiihtäjiltä kyllä pitäisi kieltää vapaan suksilla hiihtäminen. 
 
Yleisurheilu on kaikkine lajeineen hienoa katsottavaa.  Suomalaisten hyvät saavutukset ovat etusijalla, mutta katson yleisurheilua, vaikka siinä ei olisi yhtään suomalaista mukana.  Samoin hiihtoa.  Sieltä löytää aina oma suosikkinsa joukosta. 
 
Toivoisin kestävyysjuoksussa vielä parempaa menestystä suomalaisilta.  Se on hankalaa, kun afrikkalaisjuoksijat ovat siirtyneet moneen maahan edustamaan.  Heillä riittää juoksukestävyyttä.  Eikä siinä oikeastaan mitään tuomittavaa ole. 
 
Television katsojana olen pitänyt hiihdossa Suomen cuphiihtoja mukavana tulokkaana, kansalliset hiihtäjät ovat useimmin päässeet mittaamaan kansainvälisen tason hiihtäjien kuntoa.  Yleisurheilussa kesälle järjestettävät kisasarjat on tullut seurattua.
 
 Kesäiset näkymät eivät lupaa hyvää omille hiihtolenkeille.
 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H