Siirry pääsisältöön

Reissussa rähjääntyy

On erittäin kumma juttu, kun minä lähden lomareissulle, niin mukaan lähtee melkein joka kerta joku flunssapöpö.  Nyt oli jo kolmas kerta kun näin kävi.  Ei mitään vakavaa, mutta nuhakin on kamala, kun pitäisi nauttia lomailusta ja vähän liikkuakin.  Sitkeästi minä nytkin kävin kerran hölkkälenkillä, kun kerran lenkkitossut olin ottanut mukaan.  Mitään mukavaa se ei ollut, räkä kirnusi nenässä ja kurkussa. 
 
Kävely ja maisemien katselu sujui paremmin.  Lääkettä nenään ja suuhun ja menoksi.  Ajaa minun ei tarvinnut, se oli hyvä.  Sain vain loikoilla vieressä ja katsella ohi lipuvaa maisemaa. 
 

 
 
Kylpylässä meni paremmin.  Hiljainen aika teki sen, että minä sain yksin oleskella altaissa.  Kolme saunaa oli käytössä.  Vaihdoin vain paikkaa, höyrysaunasta laventelisaunaan ja sieltä itämaiseen saunaan.  En kyllä huomannut kahdessa viimeisessä mitään eroa, toisessa oli pitkät penkit ja toisessa jakkarat.  Vähän se saunominen aukaisi röörejäkin. 
 
 
 
Pitkät ajomatkat ovat myrkkyä jaloille.  Vaikka pieni olenkin, niin venytteleminen autossa on mahdotonta.  Pysähdeltiin aina välillä katselemaan turistipyydyksiä ja syömään.  Abc-ketju muuten on täyttänyt koko maan.  Aina löytyi ketjun huoltamo jos halusi sinne pysähtyä.  Erilaiset ruuat tosin pistivät vatsani koetukselle.  Hyvää ruoka oli joka paikassa mihin poikettiin, mutta vatsa on tottunut vähän erilaisiin sapuskoihin.  Eikä kotona tule syötyä niin montaa ruokalajia kerralla.
 
 
 
Reissulla on mukava olla, mutta kotiin on hieno palata.  Oma sänky, omat ruuat ja oma päivärutiini, siinä on resepti minun kuntoni ylläpitämiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mietelauseita ja kannustusviestejä liikuntaan ja elämään

Lentävät lauseet ja tsemppihuudot voivat auttaa kestämään liikunnan rasituksia.  Ajatuksia voi kehittää pitemmällekin.  Laitoin tähän muutaman mietelauseen kirjastani Lyhyttavaraa.  Näitä ajatuksia voi käyttää liikuntaan yhtä hyvin kuin muuhunkin elämään.  Sinnikkyydestä kaikki menestys lähtee.  Luovuttaminen vaikuttaa jo seuraavaan koitokseen, keskeyttäminen on helpompaa.  Juoksemisessa ja oluen juonnissa on jotain samaa, sietokyky kohoaa harjoitellessa.   Tekemisen puute aiheuttaa vaivoja enemmän kuin kiire tai askarteleminen mieleisessä työssä.   Energia kumpuaa sisältä, kun on tehtävä tärkeitä päätöksiä.  Liika aika venyttää päätöksentekoa.    Elämä on lyhyttavaraa, pientä ja punnitsematonta oleilua.  Elämä on joskus ylellistäkin, mutta useimmiten halpaa ja pientä.  Kaikki tuntevat paljon huutoja ja kehoituksia kentiltä ja kilpailuista. Vanhat sanonnat ovat käytössä ja niitä voi muuttaa mieleisikseen tilanteen mukaan.  Hyppää lenkillä kuin Sipi ripillä, on yksi sanonta, jota voi kä

Kokemus hermoratahieronnasta

Miten saisi yhdistettyä klassisen hieronnan, kalevalaisen jäsenkorjauksen ja hermoratahieronnan.  Olen kokeillut kaikkia vuosien aikana, viimeiseksi hermoratahierontaa.  Se tuntui sopivan minulle aivan erityisesti.  Lihakseni olivat kuin kireät kuin viulunkielet, johtuen huonosta lihashuollosta.  Vasta kolmannella hierontakerralla lihakset tuntuivat antautuvan käsittelyyn.   Kaiken kaikkiaan voin suositella hermoratahierontaa sellaisille, jotka eivät ole saaneet apua klassisesta hieronnasta.  Hermoratahieronnassa pyritään pääsemään vähän syvemmälle ja käsittely voi tuntua jopa hiukan epämiellyttävältä ensimmäisellä kerralla.  Sen vaikutus voi alkaa heti tai parin päivän kuluttua.  Lihaksia kuumottaa ja ne voivat vähän kipeytyäkin.  Tuntuu, että jotain lähtee liikkeelle lihaksissa.   http://www.terveysopisto.com/hermoratahieronta.htm   Porissa on muutama hermoratahierontaan keskittyvä yrittäjä.  Minä kävin Merja Sunin hoidossa. http://www.hermoratahierontapori.fi/   H

Pirulanvuori

Lähellä asuminen ei auta, että tuntisi lähiseutujen luontokohteet.  Vihjeiden ja suosittelujen kautta löytää katsomattomia paikkoja. Porin Lavian ja Suodenniemen rajalla oleva Pirulanvuoren näkötorni oli tällainen kohde.  Nyt se tuli korkattua. Suuntasimme sinne kauniina kevätpäivänä.  Sinne pitääkin mennä lumettomana aikana koska siellä ei ole talvikunnossapitoa.  Kauniit helmiketjussa olevat järvet ovat perisuomalaista maisemaa.  Tämä maisema on kuvattuna euron kolikon toisella puolella.  Kävely 250 m sorattua tietä ja parit portaat oli noustava päästäkseen näkötornin juurelle.  Torni on rakennettu 2012 Suodenniemen Lions Clubin toimesta.  Kaunis metsä ympäröi tornia.  Kapuaminen, ensin polkua ja vielä portaita torniin, ei ollut kovin raskas.  Tietysti liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi. Torni on niin korkealla kalliolla, näkyy hyvin pitkälle.  Puiden latvat eivät ole esteenä, niin kuin monen tornin kohdalla.  Näin keväällä maisema oli vähän