torstai 27. helmikuuta 2014

Lenkkipaikat vaihtoon

Ihmiset muuttavat ja vaihtavat paikkaa aika usein.  Muuttamisesta en niin pidä, mutta paikan vaihto välillä piristää. Samoja lenkkipolkuja astellessa välillä tympii.  Minulla on kymmenkunta eri lenkkivaihtoehtoa, silti ne tuntuvat toisinaan tylsiltä ja aina samassa kohtaa tietää, koska alkaa hengästyttää ja koska alkaa sattumaan.   Tänään tosin kiersin luontopolkua, jota en ole muutamaan viikkoon mennyt.  Se oli muuttunut varsinaiseksi esteradaksi.  Edellisten  kaatuneiden puiden lisäksi oli kaatunut toinen mokoma.   
 
Yyterikin voisi olla mukava kävelypaikkana, eikä vain kesäkohteena auringonpaisteessa.
 
 
Lumikaan ei ole ollut esteenä lenkkipolkujen vaihtamiselle.  Nyt on päässyt metsiin ja poluille.  Se on ollut positiivista.  Toivottavasti tämän sorttisia talvia ei  tule enempää.  Kyllä lumi kuuluu talveen. 
 
Mieliala vaikuttaa paljon lenkkipaikan kiinnostavuuteen.  Hyvällä tuulella kaikki ympärillä oleva kiinnostaa, eikä lenkkeily ole pakkopullaa.  Lenkkeily tosin parantaa mielialaa, joten ihan hyvä jos vaan saa itsestään irti, lähtee vaan.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kävelyllä

 Maaseutu on hiljainen.  Tuulen kohina ja veden solina ovat isoimmat äänet mitkä kuulen. Vähäinen lumimäärä antaa mahdollisuuden kävellä pelloilla ja luoman vartta.   Tuntuu ihan keväiseltä, vaikka on vasta helmikuu.  Vesi solisee uomassaan jäiden alla.  Vesi tekee pakkasen kanssa tanssivia jääpompuloita.  Ne heiluvat iloisesti veden voimasta.

Ilma on raikas.  Aurinko ei juurikaan näyttäydy, mutta näkymät ovat kauniit.  Pieni puro on talvellä näyttävämpi kuin kesällä.  Kesällä siellä ei tule oikein käytyäkään kun pellot ovat viljeltyjä ja kasvit tekevät kävelyn hankalaksi.


 Vesi on ruhkehtavaa, eikä sovi juotavaksi.  Siihen valuu pelloilta ja suolta humuspitoista vettä.  Vesi jatkaa matkaansa Hirvijärveen ja minä menen kotiin.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Toive hyvästä kunnosta elää

Vanheneminen on välillä tuskallista.  Peiliin kun katsoo, kaksikymmentä vuotta on tullut lisää aivan huomaamatta.  Kaikenlaiset nitinät ja narinat kiusaavat.  Onneksi on liikunta.  Liikunta venyttää, vanuttaa, antaa voimaa ja iloa.  Pienikin määrä päivittäin piristää.
 
 
 
Vielä jaksan juosta ja pyöräillä, kymmenen vuoden kuluttua voi olla toisin.  Kamppailen iän tuomaa hidastumista ja lihasten voiman vähentymistä vastaan.  Siihen voin itse vaikuttaa, ainakin jonkun verran.  Pieniä tekoja, isoja vaikutuksia.  Jos nousen varpaille kymmenen kertaa päivässä, viikossa se tekee 70 kertaa.  Sen voi suorittaa hampaita pestessä, ruokaa laittaessa tei televisiota katsellessa.
 
Koitan tsempata itseänikin, laiska kun olen välillä lähtemään.  Kodin  muuttaminen liikuntapaikaksi auttaa vähän.  Toive hyvästä kunnosta elää. 
 

 

lauantai 8. helmikuuta 2014

Sochi, ensimmäinen päivä


Penkkiurheilijan unelma: kovia kilpailuja, mitaleja ja onnistumisia.  Mitalit ovat olleet vähissä olympialaisissa.  Muut ovat onnistuneet tai osanneet hiihtää, laskea, hypätä tai pelata paremmin.  Urheilujuhlat alkoivat Sochissa, tuleeko mitalijuhlia Suomelle, se on epävarmaa.  Ensimmäinen laji ei antanut sitä mitä odotettiin, Piiroinen ja Tonteri epäonnistuivat hienoisesti.

Kaikkia lajeja en katso, mutta uuteen lajiin oli tutustuttava.  Hurjia hyppyjä ja kiepautuksia, jotka näyttivät vaarallisilta.  Maisemat ovat hienot.

Naisiin luotan hiihdossa, ampumahiihdossa ja mäkihypyssä.  Julia Kykkänen voisi näyttää mistä suomalaiset naiset on tehty: voimasta, voiton halusta ja sitkeydestä.

Naisten yhteislähtöhiihtoa on mukavampi katsoa kuin miesten.  Naiset eivät kyttäile vaan hiihtävät alusta loppuun.  Aino-Kaisa Saarinen alkaa taas löytää voiton siemenet.  Voima ja rentous riittävät, kaivataan vielä hitusen lisää onnea.  Viides sija ei ole huono, parempaan on mahdollisuus.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kuntopolulla

Juoksulenkillä metsässä seurasin vähän kateellisena hiihtäjiä, jotka suihkien menivät latua pitkin.  Latu oli merkitty lumella.  Pakkasen ansiosta latua on saatu tehtyä jäähallista tuodulla lumella.  Metsässä oli mukava juosta, vaikka olikin kovin viimainen päivä.  Puut suojaavat kummasti.  Kuntopolkuja on jokaiseen makuun.  Näin pitää ollakin.
 
Yhden kilometrin tasaisemmasta kiepistä 7,5 km:n maastolenkkiin.  Siitä voi valita kunnolle ja mielihaluille sopivan.  Minä pidän eniten 3,9 km veteraanilenkistä.  Talvella kaikki polut eivät ole juostavassa kunnossa, hiihtäjille on tietenkin laitettu latua ja osaa ei voi auraten kunnostaa.  Näin on Porissa.  Hienoa kuitenkin on, että kaupunkilaisilla on metsäinen virkistyspaikka.  Minulle metsä on aina ollut tärkeä.  Hiljaisuus ja suojaisuus ovat rauhoittumiseen ja kunnon hoitamiseen paras paikka.  Hoidetut ja viitoitetut polut antavat lenkkeilijälle luvan nauttia ulkoilusta ilman eksymisen pelkoa.
 
Minulla on aina ollut ihan tavalliset lenkkitossut, ei mitään liukuesteitä.  Ilmeisesti minulla on niin matala askel, joka on vähän auttanut, etten ole pahemmin liukastellut.  Ihan jääkelillä en lenkille lähde ja näillä poluilla on hiekoitettukin tie, Katinkuruun menevä, jota voi liukkaammillakin keleillä juoksennella.
 
Tämä kaveri löytyy täytettynä Luontotalo Arkista Porissa, en ole tavannut elävänä metsässä.
 

 

Pieniä onnen hetkiä lisää

Pienet onnen hetket antavat voimia jatkaa eteenpäin.  Päätökset oman terveyden parantamiseksi voivat olla uuden elämän alku ja voi saada li...